»Niinpä tosiaan olisikin», vastasi temppeliherra naurahtaen; »minäkö naisin juutalaistytön? Despardieux»![19] — »Enpä, vaikka hän olisi itse Saaban kuningatar! Ja sitä paitsi täytyy minun sanoa sinulle, suloinen Siionin tytär, etten voisi solmia avioliittoa, vaikkapa kristillisin kaikista kuninkaista[20] tarjoaisi minulle kristillisimmän tyttärensä ja Languedocin maakunnan myötäjäisiksi. Valani ei salli minun rakastaa ketään tyttöä, paitsi par amours,[21] niinkuin minä sinua rakastaisin. Temppeliherrahan minä olen. Etkö näe pyhän säätyni ristiä tässä?»
»Sitäkö uskallat mainita», virkkoi Rebekka, »tämmöisessä tilanteessa?»
»Ja vaikka uskallankin», sanoi temppeliherra, »niin eihän se sinuun koske, joka et usko meidän vapautuksemme pyhään merkkiin.»
»Minun uskoni on semmoinen kuin olen sen esi-isiltäni oppinut», sanoi Rebekka, »ja Jumala suokoon minulle anteeksi, jos se on väärä! Mutta mikä sitten, herra ritari, on teidän uskonne, koska te pelkäämättä mainitsette teille pyhimmän asian samalla kuin olette rikkomaisillanne pyhimmän valan, jonka olette vannonut ritarina ja hengellisenä miehenä?»
»Tuo oli korea ja ytimekäs saarna, sinä Syrakin tytär!» vastasi temppeliherra. »Mutta, suloinen pappini, ahdasmielinen juutalaisoppisi estää sinua näkemästä meidän suuria etuoikeuksiamme. Olisi tosin raskas rikos, jos joku temppeliherra menisi naimisiin; mutta mitä hetkellisiä erehdyksiä tehnenkin, niin niistä saan helposti synninpäästön heti ensi kerralla, kun meidän ritaristomme johtokunta kokoontuu. Me Siionin temppelin köyhät soturit olemme näet palkinnoksi miehuudestamme saaneet vielä laajemmat vapaudet, kuin mitä viisain kaikista kuninkaista tai hänen isänsä vaativat itselleen — ja heidän esimerkkinsä, sen sinäkin myöntänet, ovat sangen painavat. Salomon iloinen elämä on hyvä esikuva Salomon temppelin puolustajille.»
»Sinä tunnut», sanoi juutalaistyttö, »lukevan Raamattua ainoastaan siinä mielessä, että löytäisit siitä tukea irstaudellesi ja hekumallisuudellesi. Ja se on yhtä suuri rikos, kuin jos kaikkein terveellisimmistä, hyödyllisimmistä ruohoista keittäisit myrkkyä.»
Temppeliherran silmät tulistuivat tästä moitteesta. — »Kuule, Rebekka», virkkoi hän, »tähän asti olen puhunut sinulle mesikielin; mutta saatpa nyt kuulla sanoja valloittajan suusta. Sinä olet vanki, jonka olen jousellani ja keihäälläni anastanut — sinä olet minun omani kaikkien kansojen lakien mukaan. Siitä oikeudesta en luovu tuumankaan vertaa. Ja otanpa väkisin, mitä en saa pyytämällä.»
»Älä koske minuun», sanoi Rebekka, »älä koske minuun, ja kuule minua, ennenkuin rupeat semmoiseen ankaraan kuolemansyntiin! Voimani kenties eivät riittäne sinua vastustamaan; sillä Jumala on luonut naiset heikoiksi ja uskonut ne miesten jalomielisyyden suojaan. Mutta minä aion kuuluttaa häijyä tekoasi ympäri koko kristikunnan. Sinun säätyveljiesi taikauskon avulla minä saan sen koston, jota he pelkästä sääliväisyydestä kenties eivät soisi minulle. Jokaiselle säätysi preceptoriolle, jokaiselle kapitelille minä saatan tiedoksi, että sinä olet uskonheittiönä tehnyt syntiä juutalaistytön kanssa. Nekin, joita ei itse rikoksesi inhoittaisikaan, tulevat kuitenkin kiroamaan sinua siksi, että olet häväissyt ristiäsi antautumalla erään minun kansani tyttären pariin.»
»Oletpa todella sukkela älyltäsi, juutalaistyttö!» vastasi temppeliherra, joka hyvin tiesi, että Rebekka puhui totta. Sillä hänen säätynsä säännöt kielsivät mitä ankarimmin sanoin ja kaikkein kovimpien rangaistusten uhalla tämmöisiä vehkeitä, ja olipa sellaisia syyllisiä joskus erotettu ritarikunnasta. »Sinä olet viekas! Mutta kovalla äänellä sinun pitääkin valittaa, jotta se kuuluisi tämän linnan paksujen muurien ulkopuolelle. Näiden muurien takana haihtuu voivotus ja valitus, oikeudenpyyntö ja avunhuuto aivan kuulumattomaksi. Yksi pelastuskeino sinulla vain on, Rebekka. Alistu kohtaloosi — käänny meidän uskoomme, niin pääset tästä linnasta, ja harvapa normannilaisnainen on pukujensa komeudella ja kauneudellaan voittava sitä naista, jonka temppelin peitsimiehistä paras on valinnut kullakseen.»
»Minäkö alistuisin kohtalooni!» sanoi Rebekka — »vanhurskas Jumala —minkälaiseen kohtaloon! — Ja minäkö kääntyisin sinun uskoosi! Mikähän uskokunta tunnustaa omaksensa sinuntapaisesi konnan? — Sinäkö olisit muka paras peitsimies temppeliritaristossa! — Sinä pelkuriritari! —valapattopappi! Minä syljen päällesi enkä pelkää sinua! — Aabrahamin Jumala on suonut pelastuskeinon tyttärellensä — tästäkin ilkeyden pesästä.»