»Pyhän Edwardin sielu minua auttakoon!» hän huusi, »tottahan tässä täytyy toki pelastaa Rowena-neiti tuon pöyhistelevän ritarin käsistä!»
»Katsokaa mitä teette!» huusi Wamba. »Eihän tuo ole mikään Rowena-neiti.»
»Katsokaa mitä teette!» huusi Wamba. »Hätäinen käsi kaappaa kalaa, saapi sammakon. Eihän tuo ole mikään Rowena-neiti, sen vannon tiukusteni kautta — katsokaas vain hänen pitkää, mustaa tukkaansa! — No, jollette osaa erottaa mustaa valkeasta, niin käykää kohti vain, mutta minä en juokse jäljestänne; minun luuni eivät jouda hakattaviksi, jollen tiedä, kenenkä hyväksi ne uhraan. — Eikähän teillä ole rautapaitaakaan yllänne! Muistakaa, ettei silkkilakki kestä terästä vastaan! — No, kun hupsu väkisin pyrkii veteen, niin hukkukoon sitten siihen. Deus vobiscum, kunnon Athelstan!» Näin hurskain sanoin hän lopetti varoituspuheensa, päästäen irti Athelstanin nutun liepeestä.
Athelstan, jonka hitaita veriä tavaton vihanvimma nyt tulistutti, tempasi nuijan kaatuneen soturin heltiävästä kourasta, ryntäsi temppeliherran johtaman joukon kimppuun ja rupesi kiireesti sivaltelemaan oikealle ja vasemmalle, iskien joka kerralla miehen maahan. Pian hän oli askeleen päässä Bois-Guilbertista ja uhkasi häntä huutaen kovalla äänellä:
»Tännepäin, kavala temppeliherra! Päästä irti hänestä, jota sinun kätesi ei ole mahdollinen koskemaan — kuuletko, murhailevan ja ulkokullatun rosvojoukon jäsen!»
»Koira!» ärjäisi temppeliherra hampaitaan kiristellen. »Opetanpa nyt lakkaamaan herjaamasta Siionin temppelin pyhää ritarikuntaa!» Näin sanoen hän pyöräytti hevosensa puoleksi ympäri, nousi seisoalleen jalustimiensa varaan, antaakseen miekalleen sitä kovemman voiman, ja iski hirvittävän iskun Athelstanin päätä kohti.
Oikein oli Wamba ennustanut sanoessaan, että silkkilakki ei kestäisi terästä vastaan. Niin pureva oli temppeliherran miekka, että se katkaisi kuin pajunvarvun vahvan, raudalla silatun varren nuijasta, jolla onneton saksilainen koetti väistää sivallusta. Miekka tapasi Athelstania päähän ja mäiskäytti hänet maahan.
»Haa! Beau séant!»[29] huusi Bois-Guilbert, »näin käyköön kaikille temppelin ritarien vihamiehille!» Käyttäen hyväkseen Athelstanin kaatumisen aiheuttamaa hämminkiä hän huusi miehilleen: »Seuratkaa minua kaikki, jotka tahdotte pelastua!» Samassa hän ajaa karahdutti laskusillan poikki, hajoittaen tieltään jousimiehet, jotka tahtoivat estää häntä. Hänen jäljestään seurasivat molemmat saraseenit ynnä viisi, kuusi miestä, joilla oli hevosensa käsillä. Temppeliherran pakomatka ei ollut vaaraton, sillä nuolia tuli kuin satamalla hänen jälkeensä. Mutta siitä pelästymättä hän ajoi linnan ulkovarustukselle, jonka hän toivoi äskeisen sopimuksen mukaan joutuneen tällä välin jo de Bracyn valtaan.
»De Bracy! de Bracy!» huusi hän. »Oletko siellä?»