»Uljas ritari», virkkoi Locksley Mustalle ritarille, »ilman teidän hyvää sydäntänne ja väkevää käsivarttanne meidän hankkeemme tuskin olisi onnistunut. Suvaitkaa siis ottaa saaliista, mitä mielenne parhaiten tekee muistoksi tästä meidän käräjäpuustamme.»
»Minä otan tarjouksesi vastaan», vastasi ritari, »yhtä hartaasti kuin se tehtiinkin. Pyydän saada menetellä ritari Mauri de Bracyn suhteen miten hyväksi katson.»
»Hän on sinun vankisi», virkkoi Locksley, »ja kiittäköön onneansa siitä! Sillä muuten tuo sortaja olisi saanut riippua koristuksena tämän tammen korkeimmassa oksassa, ja niin monta hänen vapaajoukostaan kuin olisimme käsiimme saaneet, riippuisi terhoina hänen ympärillään. Mutta itsehän sinä hänet vangitsit ja se pelastaa hänet, vaikka hän olisi tappanut minun oman isäni.»
»De Bracy», lausui ritari, »sinä olet vapaa — mene tiehesi. Hän, jonka vangiksi jouduit, ei huoli kostaa entisiä pahantekojasi. Mutta varo itseäsi tästä lähtien, ettei toiste käy pahemmin. — Mauri de Bracy, minä sanon: varo itseäsi!»
De Bracy kumarsi syvään ja äänettömästi aikoen lähteä tiehensä, kun jousimiesten joukosta äkkipäätä nousi pilkka- ja kiroushuutoja. Ylpeä ritari pysähtyi kuin naulattu, käännähti ympäri, laski käsivarret ristiin rinnallensa, suoristi vartensa ja huusi uhmaavasta: »Vaiti, haukkuvat koirat! Nyt te uskallatte luskuttaa, mutta tuonoin, kun hirvi piti puoltansa, ei kukaan teistä avannut suutaan. — De Bracy välittää yhtä vähän teidän haukkumisistanne kuin kiitoksistanne. Pois luoliinne ja lymypaikkoihinne, lainsuojattomat rosvot! Ja tukkikaa suunne, kun kuulette ritarillista ja jaloa sanaa lausuttavan puolenkin penikulman päässä teidän ketunkoloistanne.»
Tämä sopimattomalla ajalla lausuttu soimauspuhe olisi epäilemättä heti saanut kokonaisen nuolituiskun vastaukseksi, jollei sissipäällikkö olisi kiirehtinyt väliin ja kieltänyt kaiken väkivallan. Ritari otti nyt hevosen, joita oli saatu koko joukko Front-de-Boeufin tallista ja seisoi täällä täydesti satuloituina, muodostaen hyvinkin kallisarvoisen osan saaliista. De Bracy hyppäsi ratsun selkään ja läksi täyttä neliä ajamaan metsän kautta.
Kun tästä seikasta noussut suuri melu jälleen oli asettunut, otti sissipäällikkö kaulastaan sen kalliin metsästystorven kantimineen, jonka hän oli äskeisessä kilpa-ammunnassa saanut palkinnoksi.
»Jalo herra», lausui hän Mustalle ritarille, »jollette pidä halventavana itsellenne käyttää tätä torvea, joka on ollut englantilaisen jousimiehen oma, niin pyydän teitä ottamaan sen muistoksi uljaasta taistelustanne. — Ja jos te milloinkaan, niinkuin uljaalle ritarille usein sattuu, joudutte pahaan ahdinkoon Trent- ja Teres-jokien välisillä saloilla, niin puhaltakaa kolme sanaa[32] tällä torvella, kas näin: Wa — sa —hoa! — niin voipi hyvinkin sattua, että apua ja auttajia tulee aivan kerkeästi.»
Näin sanottuaan hän puhalsi muutamaan kertaan neuvomansa sävelen, kunnes ritari sanoi sen muistavansa.
»Suuri kiitos lahjastasi, uljas jousimies», virkkoi ritari, »ja parempaa apua kuin sinun ja sinun miestesi antamaa en huolisi pahimmassakaan pulassani.» Näin sanottuaan hänkin vuorostaan puhalsi torveen, niin että metsä raikui.