»Niin totta kuin uskon Jehovan lupaukseen, hyvät herrat», intti Iisak vastaan vielä pahemmin pelästyneenä, »semmoisia sanoja ei ole ikänä suustani tullut! Voi! minä olen perin köyhä vanha mies — lapseton, pelkään minä, — armahtakaa minua ja sallikaa minun mennä menojani!»
»Ohoo!» sanoi munkki, »jos nyt peruutat, mitä lupasit pyhälle kirkolle, niin pitääpä sinun saada rangaistuksesi.»
Näin sanoen hän kohotti pertuskaansa ja aikoi ruveta tanssittamaan sen vartta juutalaisen selässä, mutta Musta ritari esti lyönnin ja suuntasi siten pyhän erakon vihastuksen itseensä.
»Autuas Tuomas Kentiläinen auttakoon!» sanoi hän. »Maltas, kun saan nuttuni kiinni, niin näytän sinulle, herra tyhjäntoimittaja, vaikka päässäsi onkin tuo rautapytty, ettei käy laatuun sekaantua vieraisiin asioihin!»
»No, no, älähän suutu», virkkoi ritari, »tiedäthän, että olen vannoutunut ystäväksesi ja veikoksesi.»
»Semmoisesta liitosta en tiedä mitään», vastasi munkki; »sanonpa vain sinua nenäkkääksi narriksi!»
»Ho, hoo», nauroi ritari, jota näytti huvittavan ärsytellä entistä majaisäntäänsä, »oletko vallan unohtanut, miten sinä minun tähteni —pullon ja piirakan kiusausvoimasta en hiiskukaan — rikoit paastolupauksesi?»
»Kuules, veikkonen», sanoi munkki kopristaen kokoon jättiläiskouransa, »nyt saat korvapuustin.»
»Semmoisia en ota lahjaksi», virkkoi ritari; »mutta jos tahdot suoda minulle korvapuustisi lainaksi, niin maksan sen sinulle takaisin suuremmalla korolla, kuin mitä tuo vankisikaan laina-asioissaan olisi vaatinut.»
»Saadaanpa heti nähdä», sanoi munkki.