»Sinä olet rosvopappi», ärjäisi abotti kovasti suuttuneena, »excommunicabo vos — minä julistan sinut kirkonkiroukseen!»
»Itsepä käyttäydyt rosvon ja väärä-uskoisen tapaan», vastasi erakko yhtä kiukkuisesti. »En ota mielisuosiolla tässä seurakuntani kuullen vastaan tuommoisia haukkumisia, joita sinä häpeämättä lasket leuoistasi minulle, arvossapidettävälle säätyveljellesi. Ossa ejus perfringam — lyönpä luusi kappaleiksi — samaten Vulgatan sanoilla puhuakseni.»
»Ohoo!» huudahti päällikkö; »jokos arvoisat kirkonisät ovat leukasilla? — Muista rauhanlupaustasi, erakko! — Ja sinä abotti, jollet jo ole täydesti sovittanut syntejäsi Jumalan kanssa, niin älä suututa sen enempää tätä erakkoa! — Erakko, anna tämän arvoisan isän lähteä rauhassa, sillä hän on maksanut lunnaansa!»
Sissit erottivat toisistaan vihaiset papit, jotka yhä edelleen huutelivat, haukkuen toisiansa huonolla latinan renkutuksella, joka abotilta sujui liukkaammin, mutta erakon suusta tuprusi sitä suuremmalla voimalla. Abotti viimein hillitsi itsensä huomatessaan arvonsa alenevan turhasta suukovusta moisen metsäpapin kanssa kuin sissijoukon kappalainen oli. Hän ratsasti siis tiehensä seuralaisineen, jotka tällävälin olivat tulleet saapuville. Hän lähti pois paljon vähemmän komeilevana ja paljon enemmän apostolisessa asussa kuin ennen tässä kerrottua tapausta.
Nyt ei ollut enää muuta toimitettavana, kuin että juutalaisen piti antaa jokin vakuus lunnaista, jotka hänen tuli maksaa sekä omasta että myös abotin puolesta. Hän kirjoitti siis ja vahvisti sinetillänsä kirjeen eräälle Yorkissa asuvalle kansalaisellensa, jota hän kehoitti antamaan kirjeentuojalle tuhat kultarahaa sekä myös muutamia kirjeessä lähemmin mainituita tavaroita.
»Sheva-veljelläni», virkkoi juutalainen syvään huoaten, »on tavara-aittojeni avaimet.»
»Onko myös kivisen kellarin avaimet», kuiskasi Locksley.
»Ei, ei, Jumala varjelkoon!» sanoi Iisak. »Kirottu olkoon se hetki, jolloin vieras, ken tahansa, sai tiedon siitä salaisuudesta.»
»Minun tiedossani se on hyvässä tallessa», virkkoi sissipäällikkö, »jos vain tämä kirjeesi tuottaa meille sovitun summan. Mutta mitäs nyt, Iisak? Oletko kuollut? Oletko kiveksi muuttunut? Onko tuhannen kruununkolikon maksu karkoittanut kokonaan mielestäsi tyttäresi vaaran?»
Juutalainen kavahti jaloilleen. »Ei, Dikkon, ei — minä lähden paikalla. Hyvästi nyt sinä, jota en voi sanoa hyväksi mieheksi, mutta en myöskään uskalla enkä tahtoisikaan sanoa pahaksi.»