Abotti kävi istumaan ja kirjoitti vitkallisesti kirjeen Brian de Bois-Guilbertille. Sitten, lakattuansa huolellisesti pärmät yhteen, hän antoi sen juutalaiselle ja sanoi: »Tässä on passisi Templestowen preceptorio-kartanoon, ja pitäisipä luullakseni tyttäresi päästä vapaaksi tämän kirjeen avulla, jos nimittäin itse lisäät sille voimaa edullisilla tarjouksilla. Sillä usko minua, tuo kelpo ritari Bois-Guilbert on niitä miehiä, joka ei mitään anna, jollei samalla myös jotakin saa.»
»Hyvä on, abotti», sanoi sissipäällikkö, »nyt en minä viivytä teitä enempää muulla asialla kuin pyytämällä teitä antamaan juutalaiselle velkakirjan niistä viidestäsadasta kruununkolikosta, jotka sovimme lunnaiksenne. Hän saa olla minun rahavartijani; ja jos kuulisin teidän rupeavan tekemään verukkeita ja kieltävän, ettei hän saisi panna teidän laskuunne tätä maksamaansa summaa, niin hylätköön minut Pyhä Neitsyt Maaria, ellen polta teitä luostarinne sisään, vaikkapa semmoinen teko veisikin minut kymmenen vuotta ennen aikojani hirteen!»
Paljoa vastahakoisemmin kuin kyhätessään kirjettä Bois-Guilbertille abotti kirjoitti nyt kuitin, jossa hän myönsi saaneensa Iisak Yorkilaiselta viisisataa kultakolikkoa lainaksi, luvaten rehellisesti maksaa summan hänelle takaisin. »Ja nyt», virkkoi abotti Aymer, »pyydän saada takaisin muulini ja ratsuni, sormukset, kalliit kivet sekä koreat vaatteet, jotka minulta on ryöstetty, ja viimein vielä, että seurassani olevat arvoisat veljet päästettäisiin vapaiksi, koska olen rehellisenä vankina tyydyttänyt teidän lunnasvaatimuksenne.»
»Mitä munkkeihinne tulee, herra abotti», sanoi Locksley, »niin ne päästetään heti vapaiksi, sillä väärin olisi pidättää heitä. Samaten saatte myös muulinne sekä hevosenne takaisin sekä sen verran matkarahaa, että voitte päästä Yorkiin asti, sillä armottomasti olisi tehty, jollemme jättäisi teille matkatarpeita. — Mutta mitä sormuksiin, kalliisiin kiviin, käätyihin sekä muihin semmoisiin tulee, niin tietäkää, että meillä on herkkä omatunto. Me emme tahdo jättää teidän kaltaisellenne hurskaalle miehelle, jonka mielen pitäisi jo olla erossa elämän turhamaisuuksista, niin suurta kiusausta rikkomaan säätynsä sääntöjä vastaan pitämällä turhanpäiväisiä leluja.»
»Ajatelkaa, mitä teette, hyvät miehet», sanoi abotti, »ennenkuin käytte käsiksi kirkon perintöön. — Nämä esineet kuuluvat inter res sacras (pyhiin esineisiin), ja kuka tietää, mikä taivaan rangaistus voi seurata, jos ne joutuvat maallikkokäsien pideltäviksi.»
»Siitä minä pidän huolen, arvoisa abotti», vastasi Copmanhurstin erakko; »minä aion itse käyttää niitä.»
»Ystävä tai veli», virkkoi abotti, kuullessaan väitteensä tehtävän tällä tavoin tyhjäksi, »jos sinä todella olet vihitty hengelliseen säätyyn, niin pyydän sinua huolellisesti punnitsemaan, miten vastaat piispallesi osallisuudestasi tämänpäiväisessä toimessa.»
»Abotti veikkonen», vastasi erakko, »minä voin antaa sinun tietää, että kuulun hyvin pieneen hiippakuntaan, jossa olen oma piispani, ja että yhtä vähän välitän Yorkin hiippaherrasta kuin Jorvaulx'in abotista ja koko hänen luostarikunnastaan.»
»Sitten olet kelvoton pappi», virkkoi abotti, »ja kuulut noitten harhautuneitten miesten joukkoon, jotka luvattomasti ottavat papin pyhän säädyn, saastuttavat kirkon hurskaita menoja ja saattavat kadotuksen tielle niiden sielut, jotka heiltä neuvoa pyytävät; lapides pro pane condonantes iis — antavat heille kiviä leivän asemesta, niinkuin Vulgatassa[33] on kirjoitettu.»
»Jo riittää», sanoi erakko, »eipä minun kalloni olisi tähän asti kestänytkään, jos sitä olisi voitu latinalla halkaista. Mutta sen sanon sinulle, että pidän luvallisena egyptiläisen ryöstämisenä, kun sinun tapaisiltasi pöyhkeiltä papeilta riisutaan heidän kalleutensa ja leikkikalunsa.»