»Et ole oikea ritari, pidät kiinni moisesta hiuksenhalkomisesta», virkkoi Woldemar. »Järjestetyssä sotarintamassa taistellenko Lancelot Järveläinen ja ritari Tristram[34] tulivat kuuluisiksi? Vai eikö se johtunut pikemmin siitä, että he kävivät jylhissä, tuntemattomissa korvissa jättiläissankarien kimppuun?»
»Niin kyllä», vastasi de Bracy, »mutta eivätpä, sen takaan, Tristram eikä Lancelotkaan olisi tulleet toimeen Rikhard Plantagenet'n kanssa mies miestä vastaan, eikä heillä ollut tietääkseni tapana käydä useamman miehen voimalla yhtä vastaan.»
»Sinä olet hullu, de Bracy — mikä kumma tarjous tämä on sinulle, pestatulle ja palkatulle vapaajoukon päällikölle, jonka miekat Juhana-prinssi on rahoillaan ostanut palvelijoikseen? Sinä tiedät, missä meidän vihollisemme on, ja kuitenkin viivyttelet, vaikka sekä herrasi ja liittolaisesi onni että myös omasi, jopa meidän kaikkien henki ja kunnia on vaarassa!»
»Sanoinhan jo teille», virkkoi de Bracy synkästi, »että hän antoi minun pitää henkeni. Tosin hän lähetti minut pois luotansa ja hylkäsi palvelustarjoukseni; — rakkautta ja uskollisuutta ei hän siis voi minulta vaatia, mutta en tahdo myöskään nostaa kättäni häntä vastaan.»
»Ei sitä tarvitakaan — lähetä vain Ludwig Winkelbrand ja parikymmentä peitsimiestäsi.»
»Teillä on tarpeeksi omia rosvojanne», vastasi de Bracy; »ei yksikään minun miehistäni saa liikahtaa tämmöisen asian tähden.»
»Oletko sinä niin itsepäinen, de Bracy?» sanoi prinssi Juhana; »tahdotko nyt luopua minusta, huolimatta kaikista lupauksistasi palvella minua uskollisesti?»
»Sitä en aio», vastasi de Bracy; »minä seison teidän puolellanne kaikissa toimissa, jotka ovat ritarille kunnialliset, olipa kysymys leikki- tai tosisodasta. Mutta tämmöisiin maantierosvon vehkeisiin en ole sitoutunut.»
»Lähde pois, Woldemar», sanoi Juhana-prinssi. »Onneton hallitsijapa minä olen. Isälläni, Henrik-kuninkaalla, oli uskolliset palvelijat. Hän sanoi vain kapinallisen papin olleen hänellä kiusana — eikä aikaakaan, niin Tuomas Becket, niin pyhä mies kuin olikin, sai vuodattaa verensä oman alttarinsa portaille. — Bracy, Merville, Brito, te uskolliset, uljaat alamaiset, teidän nimenne ja henkenne ovat sukupuuttoon kadonneet! Tosin Reginald Fitzursen poika elää, mutta isänsä uskollisuutta ja uljuutta hän ei ole perinyt.»
»Hän on perinyt kumpaisetkin», vakuutti Woldemar Fitzurse; »ja koska muuta neuvoa ei ole, rupean itse tämän vaarallisen yrityksen johtajaksi. Kalliisti, suvaitkaa vain se muistaa, sai isäni maksaa siitä, että tuli historiassa kuuluisaksi ystävyydestään. Ja kuitenkin hänen uskollisuutensa Henrikille oli mitätön asia sen rinnalla, johon minä nyt ryhdyn. Sillä mieluumminpa ottaisin tappaakseni koko almanakallisen pyhiä miehiä kuin laskisin peitseni tanaan Rikhard Leijonamieltä vastaan. — De Bracy, sinun toimeksesi uskon sillä aikaa epäilevien rohkaisemisen ja Juhana-prinssin hengen suojelemisen. Kun saan lähetetyksi teille semmoiset sanomat kuin toivon, sitten ei hankkeemme menestys olekaan enää epävarma. — Hovipoika», käski hän, »riennä majapaikkaani ja sano, että asemieheni laittakoot varukseni valmiiksi. Ja käske Tapani Wetherell, Broad Thoresby ja kaikki kolme Spyinghowin peitsimiestä paikalla tänne, ja Hugh Bardon, vakoojien päällikkö, joutukoon myös heti luokseni. — Jääkää hyvästi, armollinen prinssi. Toiste tavatessamme, toivoakseni, meillä on edessämme paremmat ajat.» —Näin puhuen hän poistui huoneesta.