»Siihen toimeen minä en käy», vastasi de Bracy kiireesti; »minä jouduin hänen vangikseen ja hän soi minulle armon. Minä en vioittaisi hänen kypäränsulkaansakaan!»
»Kukapa puhuikaan vioittamisesta?» virkkoi prinssi ilkeästi nauraen; »kertoneepa tuo narri ehkä viimein, että minä käskin hänen tappaa veljeni! — Ei, vankeus olisi parempi; ja istuuko hän tyrmässä Itävallassa tai Englannissa, mitä väliä sillä on? — Asiat tulisivat vain jälleen samalle kannalle, millä ne olivat meidän ryhtyessämme tähän juttuun. Me turvauduimme siihen toivoon, että Rikhard pysyisi ikänsä vankeudessa Saksanmaalla. Elihän Robert-setäni kuolemaansa asti Cardiffin linnassa.»
»Niin kyllä», väitti Woldemar, »mutta teidän isänne, ruhtinaallinen armo, istui lujemmin kuningasistuimellaan kuin te. Minun mielestäni paras vankihuone on se, jonka haudankaivaja rakentaa, — ei ole lujempaa linnaa kuin kirkonholvi! Minä olen sanonut mielipiteeni.»
»Vankihuone tai hauta, yhdentekevää», sanoi de Bracy; »mutta minun käteni ei puutu koko salajuoneen.»
»Kavaltaja!» tiuskaisi Juhana-prinssi. »Ethän vain käyne ilmiantamaan meidän tuumaamme?»
»Kenenkään tuumia en ole ikänä antanut ilmi», vastasi de Bracy, »enkä salli kavaltaja-sanaa liitettävän minun nimeeni!»
»Hiljaa, herra ritari!» sanoi Woldemar. »Ja te, armollinen herra, älkää panko uljaan de Bracyn epäilystä pahaksi. Saanen sen, toivoakseni, piankin poistetuksi.»
»Siihen ei riitä puhetaitosi, Fitzurse», vastasi de Bracy.
»Kas niin, kelpo ritari Mauri», vastasi kavala valtiomies, »älä hypähdä tiepuoleen niinkuin säikähtynyt hevonen, vaan tarkastelkaammepa ensin tuota hirviötä, joka sinua niin peloittaa. — Vuorokausi sitten olisi ollut hartain halusi saada käydä Rikhardin kimppuun säännöllisessä taistelussa mies miestä vastaan — sata kertaa olen kuullut sinun niin sanovan.»
»Aivan oikein», vastasi de Bracy, »mutta minä sanoinkin: säännöllisessä taistelussa ja mies miestä vastaan! Mutta et suinkaan ole kuullut minun hiiskahtavan kavalasta päällekarkauksesta, kun hän kuljeskelee yksinänsä saloilla.»