»Suurmestari katselee asiaa toiselta kannalta», vastasi Mont-Fitchet. »Ja jos saan suoraan puhua sinulle, Albert — olkoon hän noita tai ei, niin parempi on, että tuo kurja tyttönen kuolee, kuin että veljeskuntamme kadottaisi Brian de Bois-Guilbertin tai hajoaisi sisällisen eripuraisuuden vuoksi. Tiedäthän, kuinka korkea on hänen arvonsa, kuinka suuri hänen sotamaineensa — tiedäthän, kuinka suurella suosiolla moni veljistämme katselee häntä. Mutta siitä kaikesta ei suurmestari yhtään välitä, jos hän näkee Brianin olevan juutalaistytön viettelijän eikä uhrin. Vaikka tämän ruumiissa olisikin kaikkien kahdentoista Israelin heimokunnan sielut yhteen koottuina, niin on kuitenkin parempi, että hän yksin joutuu surman omaksi, kuin että Bois-Guilbertkin samalla seuraisi häntä kuolemaan.»
»Minä vastikään kehoitin häntä luopumaan tuosta tytöstä», sanoi Malvoisin. »Mutta kuulepas, onkohan meillä vain tarpeeksi syitä, joiden nojalla voimme rangaista Rebekkaa noituudesta? — Ettei suurmestari vain peräytä päätöstään, jos hän huomaa todistukset mitättömiksi?»
»Ne ovat vahvistettavat, Albert», vastasi Mont-Fitchet, »ne ovat vahvistettavat. Ymmärrätkö minua?»
»Kyllä ymmärrän», sanoi preceptori, »enkä pelkääkään mitään tekoa, joka säädyllemme on hyödyllinen — mutta mistä me niin lyhyessä ajassa löydämme sopivia välikappaleita?»
»Malvoisin, ne on löydettävä», lausui Konrad. »Siitä on oleva hyötyä niin säädyllemme kuin myös sinulle itsellesi. Tämä Templestowe on vain köyhä preceptorio-kartano. Maison-Dieun kartanolla on kaksi sen vertaa tuloja, — ja sinä tiedät, kuinka vahvasti vanha herra luottaa minun sanoihini. Hanki todistajia, joiden avulla asia saatetaan hyvään loppuun, niin pääset preceptoriksi Maison-Dieun kartanoon viljavassa Kentin maakunnassa. Mitäs siitä sanot?»
»Onhan minulla kaksi tuttua», vastasi Malvoisin, »niiden miesten joukossa, jotka tulivat tänne Bois-Guilbertin kanssa. He ovat ennen palvelleet veljeäni Filip de Malvoisinia ja liittyivät sitten Front-de-Boeufin väkeen. — Annapa olla, että he tietävät jotakin tämän naisen loitsimisista.»
»Joudu, mene heti heidän puheilleen — ja kuule, jos pari Bysantin kultakolikkoa voi ehkä teroittaa heidän muistiansa, niin älä säästele niitä.»
»Ne ovat miehiä, jotka yhden sekiinin palkasta vannoisivat vaikka oman äitinsä ja kantajansa noidaksi», sanoi preceptori.
»Joudu sitten», virkkoi Mont-Fitchet. »Sydänpäivän aikana asia pannaan alulle. Minä en ole nähnyt vanhaa herraamme näin kiivaassa puuhassa hamasta siitä päivästä, jolloin hän tuomitsi polttolavalle Hamet Allagin, käännytetyn muhamettilaisen, joka oli jälleen luopunut entiseen uskoonsa.»
Kun kartanon suuri kello oli lyönnillään ilmoittanut keskipäivän hetken, kuuli Rebekka jalkojen kopinaa niiltä salaisilta portailta, jotka johtivat hänen vankihuoneeseensa. Kopinan kovuus ilmaisi useampien henkilöiden olevan tulossa, ja siitä Rebekka hiukan ilostui, sillä hän pelkäsi kiivashimoisen ja röyhkeän Bois-Guilbertin yksinäistä käyntiä pahemmin kuin kaikkea muuta pahaa, mikä hänelle saattoi täällä tapahtua.