»Sitä en epäilekään, veli veikkonen», vastasi kuningas. »Ja koska metsänotuksen liha on kuivanlaista pureksittavaa, niin käsken kellarimestarini toimittaa sinulle yhden puoliskon Kanarian viiniä, yhden aarnin Malvasian viiniä sekä kolme tynnyriä olutta, ensimmäistä panosta joka vuosi. Jollet silläkään vielä saa janoasi aivan sammuksiin, niin ei ole muuta neuvoa, kuin että tulet hoviini ja koettelet päästä ruokaeverstini tuttavaksi.»
»Entäs mitä Pyhälle Dunstanille...?» kysyi erakko.
»Messupaidan ja alttariliinan saat häntäkin varten», jatkoi kuningas ristien silmänsä. — »Mutta älkäämme kääntäkö leikkiä todeksi, ettei Jumala rankaise meitä siitä, että enemmän ajattelemme omia hulluttelujamme kuin hänen kunnioittamistaan ja palvelemistaan.»
»Kyllä minä vastaan suojeluspyhäni puolesta», tokaisi munkki leikillisesti.
»Vastaa omasta puolestasi, munkki!» lausui Rikhard kuningas jotenkin ankaralla äänellä. Mutta heti hän taas ojensi kätensä erakolle, joka vähän häpeissään lankesi polvilleen ja suuteli kättä. »Vähemmänpä osoitat kunniata kämmenelleni kuin nyrkilleni», sanoi hallitsija. »Sille sinä nyt vain kumarrat polvillasi, mutta tämän edessä löit tuonnoin otsasi maahan.»
Mutta munkki, joka ehkä pelkäsi uudestaan suututtavansa Rikhardia, jos jatkaisi puhetta liian leikilliseen tapaan — tätä vikaa on varsinkin karttaminen, kun ollaan kuningasten puheilla — kumarsi syvään ja vetäytyi syrjään.
Tällä hetkellä ilmaantui paikalle vielä kaksi miestä toisten lisäksi.
[YHDESVIIDETTÄ LUKU.]
Oi terve, mun herrani ylhäiset,
täss' ollahan köyhät, mut iloiset;
nyt tanssitaan
ja riemuitaan, —
oi tulkaa riemua katselemaan.