»Muista minun kolmipäiväistä paastoani!» tiuskaisi Athelstan. »Minä tahdon laskea heistä veret tyhjäksi, jok'ainoasta. Front-de-Boeuf poltettiin paljon pienemmän pahanteon tähden elävältä, sillä hän ravitsi sentään vankejansa kelpo lailla, vain viimeiseen soppaan hän panetti liian paljon sipulia. Mutta nämä ulkokullatut, kiittämättömät orjat, jotka niin usein istuivat imartelevina kuokkavieraina pöydässäni, eivät antaneet minulle soppaa eikä sipuliakaan, ei paljon eikä vähän, — ja sentähden heidän pitää nyt kuolla, sen vannon Hengistin sielun kautta!»
»Mutta entä paavi, jalo ystäväni», muistutti Cedrik.
»Mutta entä perkele, jalo ystäväni», keskeytti Athelstan; »heidän pitää kuolla, ja siinä jutun loppu! Vaikka he olisivatkin kaikkein parhaat munkit maan päällä, niin kylläpä maailma ilman heitäkin tullee toimeen.»
»Häpeä, jalo Athelstan», lausui Cedrik. »Unohda nuo konnat ja ajattele vain sitä loistavaa kunniaa, joka sinulle nyt on tarjona. Ilmoita tälle korkealle normannilaiselle herralle, Rikhardille, Anjoun herralle, että olkoonpa hän kuinka leijonamielinen hyvänsä, hän ei saa taistelutta pitää hallussaan Alfredin valtaistuinta, niin kauan kuin yksikään miespuolinen vesa Pyhän Tunnustajan suvusta vielä on hengissä ja voi siitä kilvoitella.»
»Mitä!» virkkoi Athelstan, »onko tämä jalo Rikhard kuningas?»
»Hän on Rikhard Plantagenet itse», sanoi Cedrik. »Mutta eihän minun ole tarvis huomauttaa sinulle, että koska hän on vapaaehtoisesti tullut vieraaksi, häntä ei saa loukata eikä työntää vankityrmään — hyvinhän muistanet itsekin, mikä on talon isäntänä velvollisuutesi häntä kohtaan.»
»Muistan kyllä, niin totta kuin olen kristitty ihminen», sanoi Athelstan, »ja muistanpa myös velvollisuuteni alamaisena. Tässä siis tarjoan hänelle uskollisen palvelukseni sekä sydämellä että kädellä.»
»Poikani», lausui Edith, »unohdatko kuninkaalliset oikeutesi!»
»Unohdatko Englannin vapauden, ruhtinaallisesta suvustasi halventunut vesa!» huudahti Cedrik.
»Äitini ja ystäväni», virkkoi Athelstan, »lakatkaa moittimasta minua. Vesi- ja leipäkoppi on ihmeitätekevä kunnianhimon masentaja, ja minä olen haudasta noustuani viisaampi mies kuin sinne alas astuessani. Puolet noista joutavista hullutuksista puhalsi kavala abotti Wolfram korviini, ja itsepä nyt näette, onko hän luotettava neuvonantaja. Siitä saakka kun nuo vehkeet pantiin alulle, on minun osanani ollut vain kiireiset matkustukset, lyhyet ruokarupeamat, korvapuustit ja kolahdukset, vankeus ja nälkä; ja mikä muu loppu niistä viimein voikaan tulla kuin että muutamat tuhannet rauhalliset ihmiset saavat surmansa? Minä tahdon, sen sanon teille, olla kuningas vain omalla maatilallani enkä missään muualla. Ja ensimmäinen valtatekoni omalla maatilallani on oleva se, että hirtän abotin ja hänen munkkinsa.»