»Tuo ei ole mahdollista», keskeytti ministreli; »näinhän minä hänet terveenä Ashby-de-la-Zouchen turnajaisissa.»
»Haudassaanpahan vain lienee ollut», sanoi nuori talonpoika, »sillä kuulinhan P. Edmundin luostarin munkkien vetelevän hänelle hautausvirsiä; ja olihan siellä Coningsburghin linnassa oikein upeat peijaispidot, joihin minäkin olisin mennyt, jollei tuo Mobel Perkins olisi...»
»Haudassapa hän kuitenkin oli», jatkoi vanha mies pudistellen päätänsä, »ja sangen surkea juttu se vain olikin, sillä surku vanhaa saksilaisverta...»
»Mutta entä itse tarina, hyvät miehet, — entä millainen oli itse tarina?» hoputti runoniekka maltittomasti.
»Aivan niin, kertokaa meille se tapaus», lisäsi vieressä seisova paksu munkki. Hän nojausi seipääseen, joka oli puolittain toivioretkeläisen matkasauvan, puolittain sotanuijan näköinen ja toimitti luultavasti tarvittaessa kumpaistakin virkaa. — »Antakaapa kuulua», sanoi vahvaraajainen pappismies, »älkääkä turhaan polttako päivän valoa viivyttelemällä, — meillä ei ole liiaksi aikaa.»
»No niin, jos te korkea-arvoisuutenne suvaitsette», vastasi ukko Dennet, »niin asia oli semmoinen, että eräs pappijuoppo kävi vieraisilla Pyhän Edmundin luostarin luona...»
»Sellaista puhetta ei minun korkea-arvoisuuteni suvaitse», tokasi munkki, »että on mokomiakin eläviä kuin pappijuoppoja — tai, jos onkin, että maallikko tällä tavalla heitä nimittelee. Hillitse siis kielesi, veikkonen, ja kuvittele mielessäsi, että pyhä mies oli vain vajonnut hurskaihin ajatuksiin, joista pää usein menee pyörälle ja jalka alkaa horjua, aivan samoin kun vatsan ollessa täynnä raikasta viiniä; olenhan mä tuota kokenut välistä itsekin.»
»Olkoon sitten niin», jatkoi ukko Dennet, »pyhä veli kävi siis vieraisilla Pyhän Edmundin luostarin lukkarin luona; jonkinlainen metsäläispappi se vieras on, hän tappaa puolet kaikista hirvistä, jotka metsästä varastetaan, ja kuuntelee mieluummin olutkannun kilinää kuin kirkonkellojen helinää, ja käsittelee kernaammin sianlihaviipaletta kuin kymmentä rukouskirjansa sivua. Muuten hän on kelpo mies ja iloinen veikko, joka osaa heiluttaa nuijasauvaa, virittää jousta ja hyppiä Cheshiren polskaa kilpaa paraankin Yorkshiren miehen kanssa.»
»Tuo viimeinen pätkä puheessasi, Dennet-vaari», virkkoi runoniekka, »säästi sinulle pari kylkiluutasi eheänä.»
»Vielä vai, mies, en minä häntä pelkää», vastasi Dennet; »olenhan tosin käynyt vähän vanhaksi ja kankeaksi, mutta kun Concesterin leikissä ponnistin voimiani...»