Aivan kuten pelkuri rakki, joka vasta silloin rupeaa haukkua luskuttamaan, kun haukuttava kääntyy siihen selin, kohotti kansanjoukko arkailevan riemuhuudon nähdessään jälkijoukon poistuvan.
Sen hälinän aikana, joka temppeliherrojen lähdöstä johtui, ei Rebekka nähnyt eikä kuullut mitään. Hän makasi vanhan isänsä sylissä pyörryksissä, melkein tunnottomana, tilanteensa äkkinäisten vaihtelujen järkyttämänä. Mutta ensimmäinen Iisakin lausuma sana sai hänet joutuisasti tajuihinsa.
»Lähtekäämme, tytär kultani, takaisin voitettu aarteeni — menkäämme ja heittäytykäämme tuon hyvän nuorukaisen jalkojen juureen.»
»Ei, ei», vastasi Rebekka, »ei suinkaan — ei — ei — tällä hetkellä en uskalla puhua hänelle. Ei, isäni, lähtekäämme heti pois tästä pahasta paikasta.»
»Mutta, tyttäreni», sanoi Iisak, »kuinka jättäisimme nyt hänet, joka on astunut esiin kuin väkevä mies, peitsi ja kilpi kädessä, omasta hengestään piittaamatta, pelastaaksensa sinut vankeudesta, vaikka olet hänelle vieraan ja vastenmielisen kansan tytär. Tästä hänen avustansa meidän on velvollisuus osoittaa kiitollisuuttamme.»
»Minä kiitän — minä kiitän — hartaasti — koko sydämestäni», vastasi Rebekka, »ja aion vasta kiittää vielä enemmänkin — mutta en nyt!»
»Mutta», intti Iisak vastaan, »hän tulee varmastikin pitämään meitä kiittämättöminä kehnoina koirina!»
»Mutta näethän, isä kulta, että Rikhard-kuningas on läsnä ja että...»
»Oikein, aivan oikein, kelpo, viisas Rebekkani! Lähdetään pois —lähdetään pois! Rikhard on varmaan rahan tarpeessa, sillä hän on juuri äsken palannut Palestiinan maalta ja, niinkuin hoetaan, vihollistensa vankeudesta. Ja hyvän tekosyyn ryöstämiseen, jos hän rahaa tarvitsee, hän voikin saada tuosta hänen veljensä Juhanan kanssa tekemästäni pienestä laina-asiasta. Pois siis, poistukaamme kiiruusti!»
Ja vuorostansa nyt hätäillen hän vei tyttärensä pois tantereelta ja kuljetti hänet paikalle varaamillaan hevosilla rabbini Nathanin taloon.