»Niin totta kuin olen kristitty, se pilkka pystyi!» sanoi Juhana-prinssi. »Mitä te siitä arvelette, hyvät herrat? — Alkaahan meidän saksilaisten alamaistemme harja jo nousta pystyyn. Heidän älynsä tulee teräväksi ja käytöksensä rohkeaksi näinä metelisinä aikoina. —Mitä te sanotte, hyvät herrat? — Niin totta kuin vielä näen päivän valon, katsonpa parhaaksi, että me astumme laivoihimme ja hyvissä ajoin korjaamme luumme Normandian maalle takaisin.»
»Pelkäisimmekö saksilaisia?» nauroi de Bracy. »Noiden metsäkarjujen kukistamiseksi emme tarvitse muita aseita kuin metsästyskeihäämme.»
»Lopettakaa jo leikkinne, hyvät herrat ja ritarit», keskeytti nyt Fitzurse, — »ja pitäisipä teidän, ruhtinaallinen korkeus», lisäsi hän prinssin puoleen kääntyen, »vakuuttaa arvoisalle Cedrikille, että nämä pilapuheet, jotka oudon korvissa tuntunevat kipeältä, eivät tarkoittaneet mitään häpäisemistä.»
»Häpäisemistäkö!» kertasi prinssi, taas muuttuen kohteliaaksi. »Tottahan toivoakseni kukaan ei voi olettaa, että minä tahtoisin tai läsnäollessani sallisin vieraitteni häpäisemistä. Saakaa tästä! Juonpa maljani Cedrikin itsensä kunniaksi, koska hän ei tahdo juoda poikansa terveydeksi.»
Malja kävi taas ympäri ja hoviherrat olivat kaikki hyvin hartaasti sitä juovinaan; mutta saksilaisen mieli ei siitä leppynytkään, niinkuin prinssi oli tarkoittanut. Luonnostaan hän tosin ei ollut kovin kerkeä huomaamaan; mutta liian tylsänä se piti Cedrikin älyä, ken luuli tuommoisen imartelevan kunnianosoituksen voivan uskottaa hänelle, että edelläkäyneet pilkkapuheet eivät olleet aiotut häväistykseksi. Kuitenkaan ei hän vastannut siihen sanallakaan.
Esittipä prinssi nyt taas toisen maljan: »Ritari Athelstanille, Coningsburghin herralle!» Mainittu ritari kumarsi ja osoitti kiitollisuuttansa hänelle suodusta kunniasta siten, että tyhjensi äärettömän suuren pikarin pohjaan saakka.
»Ja nyt, hyvät herrat», sanoi Juhana-prinssi, jonka rohkeus alkoi viinistä paisua, »osoitettuani kunniaa saksilaisille vierailleni tahdon kehoittaa heitäkin vastaamaan meille yhtä kohteliaasti. Arvoisa thane», jatkoi hän kääntyen Cedrikin puoleen, »saanko pyytää, että mainitsisitte jonkun normannilaisen nimen, joka vähimmin saastuttaa huulianne, ja että sitten maljallisella viiniä huuhtoisitte pois kaiken katkeruuden, jonka sen mainitseminen suussanne synnyttänee?»
Prinssin puhuessa Fitzurse nousi, astui hiljaa saksilaisen tuolin taakse ja kuiskasi hänen korvaansa. Hän kehoitti Cedrikiä ottamaan vaarin tästä tilaisuudesta ja sovittamaan äskeisen kansallisuusriidan sillä, että mainitsisi Juhana-prinssin nimen. Saksilainen ei vastannut tähän viisaaseen neuvoon sanallakaan, vaan nousi, täytti maljansa reunoja myöten ja kääntyi Juhana-prinssiin näin sanoen: »Te olette, ruhtinaallinen armo, vaatinut, että nimittäisin jonkun normannilaisen, joka ansaitsisi näissä pidoissa tulla mainituksi. Tätä käskyänne ei ole aivan helppo täyttää; sillä se vaatii orjaa laulamaan isäntänsä ylistystä, ja voitettua, joka kituu valloituksen kaikkien pahojen seurausten alla, kuuluttamaan valloittajan kiitosta. Mutta tahdonpa kuitenkin nimittää yhden normannilaisen — kaikkein etevimmän niin sotataidoltaan kuin korkealta säädyltään — parhaan ja jaloimman koko kansastaan. Ja sitä, jonka huulet eivät minun huulteni kanssa yhdy juomaan maljaa hänen hyvin ansaituksi kunniakseen, sitä minä sanon kavaltajaksi ja kunnottomaksi ja tahdon sen sanan verelläni vahvistaa. — Minä juon tämän maljan Rikhard Leijonamielen kunniaksi!»
Juhana-prinssi, joka oli toivonut, että hänen oma nimensä puheen lopuksi kuultaisiin saksilaisen suusta, säpsähti näin äkkiarvaamatta kuultuaan sen veljen nimen, jolle hän oli tehnyt niin paljon pahaa. Hengettömän koneellisesti hän kohotti viinipikarin huulilleen, mutta laski sen heti jälleen pöydälle ja katsoi ympärilleen nähdäkseen, millä tavalla muu seurue tottelisi tätä arvaamatonta kehoitusta. Moni läsnäolevista olikin kahden vaiheilla pitäen kieltäytymistä yhtä vaarallisena kuin myöntymistä. Muutamat vanhat kouliutuneet hovilaiset matkivat uskollisesti prinssin käytöstä, kohottivat pikarin huulilleen ja asettivat sen jälleen eteensä pöydälle. Useammat totellen jalompaa tunnetta huusivat: »Eläköön Rikhard-kuningas! Tulkoon hän pian takaisin meidän luoksemme!» Ja jotkut harvat, niiden joukossa myös Front-de-Boeuf sekä temppeliherra, tuijottivat eteensä tuiman ylenkatseellisesti eivätkä koskeneetkaan pikariin. Mutta yksikään mies ei rohjennut julkisesti vastustaa maljaa, joka juotiin hallitsevan kuninkaan kunniaksi.
Hetken aikaa Cedrik nautti voitonriemuansa; sitten hän virkkoi toverilleen: »Nouse, jalo Athelstan! Me olemme tarpeeksi kauan olleet täällä, koska olemme jo saaneet tilaisuuden lausua kiitokset prinssi Juhanan kohteliaisuudesta. Täst'edes saavat ne, jotka tahtovat tarkemmin tutkia meidän moukkamaisia saksilaisia tapojamme, käydä meitä katsomassa esi-isiltä perityissä omissa taloissamme. Me olemme nyt kylläksi saakka nähneet kuninkaallisia pitoja sekä normannilaista kohteliaisuutta.»