»No, sittenpä ette suinkaan panne pahaksi, kunnon Cedrik», sanoi prinssi, »jos suon mainitun maan miehelle, jonka arvo ei halpene läänityksenalaisuudesta Britannian kruunun alla. — Ritari Reginald Front-de-Boeuf», lisäsi hän kääntyen tämän herran puoleen, »tottahan teissä, toivon ma, on miestä pitämään tuota hyvää Ivanhoen paronikuntaa, niin ettei ritari Wilfred saa tilaisuutta suututtaa isäänsä sen takaisinryöstämisellä.»
»Pyhä Antonius minua auttakoon!» vastasi mustaverinen jättiläinen. »Saatte te, ruhtinaallinen korkeus, haukkua minua saksilaiseksi, jos Cedrikin tai Wilfredin tai parhaankin miehen kaikista, joilla ikinä on ollut saksilaista verta suonissansa, onnistuu riistää kynsistäni teidän lahjaanne.»
»Jos joku teitä saksilaiseksi sanoo, herra paroni», intti Cedrik, närkästyen ylläkerrotusta sananparresta, jolla normannilaiset tavallisesti ilmaisivat ylenkatsettansa maan alkuperäisiä asukkaita kohtaan, »niin saatte yhtä suuren kuin ansaitsemattoman kunnian.»
Front-de-Boeuf olisi vastannut, mutta Juhana-prinssi kerkisi ajattelemattomassa pilkanhimossaan ennen häntä.
»Aivan oikein, hyvät herrat», sanoi hän, »jalo Cedrik puhuu selvää totta. Voittaahan hänen sukunsa meidät yhtä paljon sukuluettelonsa kuin viittojensakin pituudella.»
»Ja sodassakin he ovat aina edellä meitä, — samoinkuin jänis koirain edellä», sanoi Malvoisin.
»Ja paljon syytä heillä onkin pitää itseänsä etevämpinä», tokasi Aymer-abotti. »Muistakaa, kuinka suuresti he tavoissaan ovat meitä sivistyneemmät ja siivommat.»
»Varsinkin niin paljon kohtuullisemmat syömisessä ja juomisessa», lisäsi de Bracy, joka tällä hetkellä ei muistanutkaan, että hän aikoi ottaa saksilaisneidon puolisokseen.
»Ja myös urhoudessa ja uljuudessa», sanoi Bois-Guilbert, »jota he niin mainiosti osoittivat Hastingsin tappelussa.»
Näin hoviherrat hymyssä huulin ja kohteliaan näköisinä kukin vuorostaan matkivat herransa käytöstä, ampuen pilkannuolia Cedrikiä vastaan. Saksilainen puolestaan kiihtyi kiihtymistään vihasta ja loi tuliset silmänsä toisesta toiseen, ikäänkuin häväistysten lakkaamaton ja nopea tulva ei olisi antanut hänelle aikaa vastata. Tai toista vertausta käyttäen, hän seisoi siinä kuin härkätappelussa sonni, joka kaikilta haaroilta kiusattuna seisoo ja tuumii, keneen hän ensiksi iskisi kostonsa. Viimein hän puhkesi sanoiksi äänellä, joka oli vihasta sorroksissa. Hän kääntyi prinssi Juhanaan päin, joka häpäisijöistä oli etevin ja korkein. »Mitä moittimisen syytä», sanoi hän, »kansamme lieneekin antanut hullutuksillaan ja vioillaan, niin olisivat meidän miehet kuitenkin kaikki yhdellä suulla sanoneet nidering'iksi[14] sitä saksilaista, joka oman kattonsa alla hänen viiniänsä juotaessa olisi kohdellut rauhallista vierastaan sillä tavalla kuin te, ruhtinaallinen armo, tänä päivänä olette sallinut minua kohdeltavan. Ja vaikkei voi kieltää, että Hastingsin tantereella meidän esi-isillemme kävi onnettomasti, niin olkoot kumminkin», näin sanoen hän katsahti Front-de-Boeufiin sekä temppeliherraan, »ne kerskaamatta siitä, jotka saksilaisen miehen peitsi pari tuntia sitten syöksi satulasta ja jalustimesta alas.»