Ikäänkuin osoittaaksensa puolestaan myös yhtä suurta luottamusta kuin vieras, veti erakkokin nyt luukkonsa päästä, jolloin esiin tuli ympyriäinen pää, jonka muoto ilmaisi miehen olevan parhaassa miehuudeniässään. Paljaaksi ajettu päälaki, jota ympäröi karkea, kiharainen, musta hiusseppele, oli muodoltaan kuin korkean pensasaidan reunustama kaalimaa. Miehen kasvoissa ei näkynyt hiventäkään jälkeä ankarasta munkkielämästä eikä lihankidutuksesta. Päinvastoin ne olivat rohkeat ja pulskat; kulmakarvat tuuheat ja mustat, otsa kauniinmuotoinen, posket pulleat ja punakat kuin torvensoittajan, ja parta pitkä, musta, kiharainen. Tämmöinen ulkomuoto, varsinkin kun siihen vielä lisäsi miehen rotevan vartalon, todisti pikemmin härkäpaistien ja kylkilihan kuin papujen ja palkojen syöntiä. Vieraskin huomasi heti, miten vähän tämä ulkomuoto ja pöydällä tarjona oleva ravinto sopivat yhteen. Suurella vaivalla saatuansa purruksi rikki suuntäyden kuivia papuja, hän ei voinut olla pyytämättä vähän juotavaa päälle. Hurskas isäntä, pyyntöä täyttäessään, asetti suuren ruukun täynnä kirkkainta lähdevettä hänen eteensä.
»Se on Pyhän Dunstanin lähteestä», sanoi erakko, »jossa tämä pyhä mies yhden päivännousun ja päivänlaskun välillä kastoi viisisataa pakanallista tanskalaista ja brittiläistä — siunattu olkoon hänen nimensä!» Näin lausuttuaan hän likisti mustan partansa astian reunaan, mutta otti paljon kohtuullisemman siemauksen kuin niin mahtavien ylistyssanojen jälkeen olisi luullut.
»Minusta näyttää, arvoisa isä», sanoi ritari, »että tuo laiha ruokasi sekä pyhä, joskin hiukan miedonlainen juomasi ovat ravinneet sinua aivan ihmeellisellä tavalla. Pikemmin luulisi sinun näköisesi miehen tavallisesti saavan voiton kaikissa painilajeissa tai sauvapeleissä tai kilpamiekkailuissa kuin viettävän aikansa tässä jylhässä korvessa messuja veisaamalla ja elättävän itseään paahdetuilla pavuilla ja kylmällä vedellä.»
»Herra ritari», sanoi erakko, »teidän ajatuksenne, niinkuin muidenkin oppimattomien maallikkojen, ovat lihan siittämiä. Pyhä Neitsyt Maaria ja erikoinen suojeluspyhimykseni ovat siunanneet ne halvat aineet, joita minun, valani mukaan, tulee käyttää ainoana ravintonani. Siinä on tapahtunut samanlainen ihme kuin Sadrakin, Mesakin ja Abednegon pavuille ja vedelle, koska mainitut miehet mieluummin tyytyivät näihin aineisiin kuin maistoivat saraseenien kuninkaan tarjoamia herkkuja ja viinejä.»
»Pyhä isä», sanoi ritari, »salli syntisen maallikon saada tietää sen miehen nimi, jonka ulkomuodossa Luoja on tehnyt niin suuren ihmeen?»
»Saatpa sinä nimittää minua», vastasi erakko, »Copmanhurstin erakoksi, sillä siksi minua näillä seuduin mainitaan. — Lisäävät he tosin tavallisesti siihen kunnianimen 'pyhä'; mutta en minä sitä tarpeellisena pidä, sillä en ole siihen mahdollinen. — Ja nyt, uljas ritari, kenties lienee minunkin lupa kysyä kunnioitettavan vieraani nimeä?»
»Aivan mielelläni, pyhä Copmanhurstin erakko», vastasi ritari. »Ihmiset näillä seuduin sanovat minua Mustaksi ritariksi, — lisäävätpä muutamat siihen vielä liikanimen 'Tyhjäntoimittaja'; mutta en ole kovin halukas sitä itselleni omistamaan.»
Erakko kuullessansa vieraansa vastauksen ei voinut pidättää nauruaan.
»Minä näen, ritari Tyhjäntoimittaja», sanoi hän, »että sinä olet varovainen ja viisas mies. Näenpä myös, että laiha munkinruokani ei oikein maistu sinulle, joka luultavasti olet tottunut hovien ja leirien hekkumaan ja isojen kaupunkien ylellisyyteen. Ja muistuu nyt mieleeni, ritari Tyhjäntoimittaja, että hyvä metsänvartija jättäessään minulle nuo koirat suojelukseksi sekä heinätukot ratsuansa varten samassa toi tänne myös vähän ruokavaroja. Ne olin tärkeämpiä asioita miettiessäni peräti unohtanut, koska ei niistä kuitenkaan ole minunlaiselleni miehelle syötäväksi.»
»Sen olisin minäkin ottanut valalla vakuuttaakseni, että hän niin on tehnyt», sanoi ritari. »Samasta hetkestä alkaen, jolloin avasit luukkosi, olen ollut aivan varma siitä, että tässä majassa on parempaa ruokaa saatavana. — Sinun metsänvartijasi on nähtävästi iloinen veijari; ja kenpä, nähtyään myllynkivesi jauhamassa näitä papuja ja kurkkusi nielaisemassa tämmöistä inhoittavaa kostuketta», — hän osoitti pöydällä seisovaa ateriaa, — »ei säälisi, että olet tuomittu tämmöiseen hevosmuonaan ja -juomaan. Tottapa jokainen kiireesti hankkisi sinulle parempaa. Tuo siis metsänvartijan lahja viipymättä pöytään.»