»Ei suinkaan, armollinen herra», jatkoi Varney; »mutta se on hyvin usein houkutellut Teidät harhapoluille. Joka tahtoo kiivetä puuhun, armollinen herra, hänen täytyy tarttua oksiin, eikä kukkiin.»
»Hyvä, hyvä, hyvä!» huudahti Leicester kärsimättömänä; »minä ymmärrän tarkoituksesi. — Rohkeuteni ei ole koskaan lannistuva eikä johtava minua harhaan. Järjestä seurueeni — pidä huolta siitä, että heidän varustuksensa ovat niin loistavat, että he saattavat häpeään ei ainoastaan Ratcliffen moukkamaiset miehet, vaan jokaisen muunkin ylimyksen tai hovikon palvelijat. Katso myös, että he ovat hyvissä aseissa kuitenkaan näyttelemättä niitä liiaksi, ikäänkuin kantaisivat he niitä enemmän tavan kuin tarpeen vuoksi. Pysy sinä itse lähettyvilläni, sillä voinpa Sinua tarvita». —
Sussexin ja hänen puoluelaistensa varustelut eivät olleet suinkaan vähemmän huolellisia kuin Leicesterinkään.
»Anomuksesi, missä Sinä syytät Varneyta naisen viettelemisestä», sanoi kreivi Tressilianille, »on jo kuningattaren käsissä — lähetin sen varmaa tietä. Luullakseni tulee asiasi menestymään, sillä perustuuhan se oikeuteen ja kunniaan, ja Elisabet on oikea esikuva kumpaisessakin. Enpä tiedä mistä se johtuu, mutta tuolla mustalaisella» (niin oli Sussexilla tapana nimitellä kilpailijaansa tämän tumman ihonvärin takia) »on paljon sananvaltaa näinä rauhan aikoina. — Olisipa sota ovella, niin olisin minä hänen lellipoikiaan; mutta sotilaat, samoin kuin heidän kilpensä ja bilboalaiset miekkansa, joutuvat muodista pois rauhan aikana, ja silkkihihat ja lelusäilät kulkevat kellokkaina. Mutta eipä sitä huoli surra, koska nyt kerran sellainen on muoti. — Blount, oletko Sinä toimittanut joukkueellemme uudet, komeat puvut? — Mutta Sinä ymmärrät näistä hullutuksista yhtä vähän kuin minäkin — paljoa paremmin osaat Sinä käsitellä keihäitäsi ja pyssyjäsi.»
»Armollinen herrani», vastasi Blount, »Raleigh oli tässä ja otti koko sen toimen huolekseen. — Seurueenne on loistava kuin toukokuun aamu. — Mutta lempo soikoon, maksu on toinen asia. Johan kymmenen tuollaisen komean palvelijaroikaleen kuluilla pitäisi yllä kokonaista vanhojen sotilasten hoitolaa.»
»Tänään ei meidän auta kuluista huolehtia, Niklas», vastasi kreivi; »olen Raleighille kiitollinen hänen huomaavaisuudestaan. — Toivoakseni on hän kuitenkin ottanut lukuun, että minä olen vanha sotilas ja ett'en minä halua niitä hassutuksia enempää kuin mitä välttämätöntä on.»
»Ei, minä en ymmärrä koko jutusta mitään», jatkoi Blount; »mutta tässä tulee Teidän Korkeutenne upeita sukulaisia ja ystäviä laumoittain saattamaan Teitä hoviin, ja muodostammepa me siellä totisesti yhtä uljaan rintaman kuin ikinä Leicester, rimpuilkoonpa hän nyt sitten miten rimpuilleekin.»
»Anna heille mitä ankarin varoitus», sanoi Sussex, »etteivät he saa ryhtyä riitaan muutoin kuin suoran väkivallan pakoittamina — heidän verensä on kuuma, enkä minä toivoisi Leicesterin saavan mitään etua heidän äkkipikaisuutensa takia.»
Sussexin kreivillä oli sellainen hätä ja hoppu kaikkia näitä järjestelyjä toimittaessaan, että Tressilian vain vaivoin sai vihdoinkin tilaisuuden ilmaista hämmästyksensä siitä, että kreivi oli menetellyt niin kiireisesti ritari Hugh Robsartin asiassa ja lähettänyt hänen anomuksensa suoraan kuningattarelle. — »Sen nuoren naisen ystävät ajattelivat», sanoi hän, »että olisi ensiksi ollut vedottava Leicesterin oikeudentuntoon, koska rikoksen oli tehnyt hänen palvelijansa, ja siitähän minä erikoisesti herra kreiville huomautinkin.»
»Sehän olisi voinut tapahtua lainkaan minun puoleeni kääntymättä», vastasi Sussex hieman ylpeästi. »Minä en ainakaan olisi neuvonut toimenpiteeseen, joka tarkoitti nöyryyttävän anomuksen esittämistä Leicesterille; ja minua ihmetyttää, että Tekin, Tressilian, kunnian mies ja minun ystäväni, olette taipuvainen niin alentavaan tekoon. Jos Te olette jotakin siihen suuntaan puhunut, en ole varmaankaan Teitä ymmärtänyt, koska moinen ei kuulostanut ensinkään Teidän tapaiseltanne.»