Tähtienselittäjä istuutui aterioimaan, ja Varney sulki huolellisesti kaksi ovea, tutki seinäverhoja, olisiko niiden taakse kätkeytynyt joku kuuntelija, istahti sitten tietäjää vastapäätä ja aloitti kyselynsä.
»Näitkö merkkiäni alhaalta pihasta?»
»Näin», vastasi Alasco, sillä tällä nimellä mainittiin häntä nykyään, »ja laadin ennustukseni sen mukaan.»
»Ja se meni kreiviin vastustelematta?» jatkoi Varney.
»Ei aivan», vastasi vanhus, »mutta menihän se sentään; ja minä lisäsin, kuten olimme sopineet, että paljastettu salaisuus ja lännestä tullut nuorukainen uhkasivat vaaraa.»
»Herrani pelko on oleva toisen ja hänen omatuntonsa toisen ennustuksen kummina», virkkoi Varney. »Varmaankaan ei ole vielä kukaan ryhtynyt niin jaloon kilvoitteluun kuin hän, ja kuitenkin yhä säilyttänyt noita typeriä arkailuja! Haluaisinpa mielelläni pettää häntä hänen omaksi edukseen. Mutta mitä Sinun asioihisi tulee, viisas tähtien tulkki, niin saatan minä kertoa Sinulle omasta kohtalostasi enemmän kuin ikinä joku kaavaelmasi tai kuviosi voi Sinulle ilmoittaa. Sinun täytyy lähteä täältä.»
»Minä en tahdo», vastasi Alasco nurpeana. »Minua on viime aikoina lennätetty liian nopeasti paikasta toiseen — minut on suljettu päiväksi ja yöksi autioon tornikamariin — minun täytyy saada takaisin vapauteni ja jatkaa tutkimuksiani, sillä ne ovat paljoa tärkeämpiä kuin viidenkinkymmenen hovien ilmakehässä paisuvan ja vaahtokuplan tavoin raukenevan valtiomiehen ja suosikin kohtalot.»
»Miten vain suvaitset», sanoi Varney, huulillaan ivahymy, jonka tottumus oli pysyväisesti liittänyt hänen piirteihinsä ja joka on kuvaavin ominaisuus maalarien esittämälle saatanalle. — »Miten vain suvaitset», sanoi hän; »Sinä pääset nauttimaan vapaudestasi ja tutkimuksistasi, siksi kunnes Sussexin miesten tikarit kolisevat nutussasi ja kylkiluissasi.»
Ukko kalpeni, ja Varney jatkoi: — »Etkö Sinä tiedä hänen luvanneen palkintoa sen pääpuoskarin ja myrkynsekoittajan Demetriuksen kiinniottajalle, joka myi erinäisiä kallisarvoisia höysteitä hänen ylhäisyytensä kokille? — Kuinka! kalpenetko, vanha veikko? Näkeekö Hali jo tuhon nousevan Elämän piiriin? — Kuule, Sinun tulee lähteä erääseen vanhaan maalaistalooni, ja siellä tulet Sinä asumaan yhdessä erään naulakenkäisen tolvanan kanssa, jonka Sinä kullantekijänä saat lyödä kokonaan kolikoiksi, sillä vain sellaiseen muuttamiseen Sinun taitosi kelpaa.»
»Sen Sinä valehtelet, Sinä rivosuinen pilkkaaja!» huudahti Alasco, vapisten voimatonta raivoa. »Onhan tunnettua, että minä olen päässyt lähemmäksi kullantekotaitoa kuin kukaan nykyään elävä kemisti. Ei ole kuutta oppinutta maailmassa, jotka olisivat ennättäneet niin lähelle suurta tietoa —»