»Etpä Sinä enää, luullakseni, voita palttinapakkoja moisilla vedoilla, Mikko-ystäväiseni», sanoi kauppias; »sillä se yrmy karhu, Tony Foster, on haukkunut Sinut pataluhaksi ja vannonut, ett'et Sinä enää koskaan saa saastuttaa hänen taloansa, koska Sinun sadattelusi muka kykenisivät pudottamaan katon kristityn ihmisen niskaan.»
»Puhuuko se sellaisia, se tekopyhä saituri?» karjui Lambourne: — No sitten täytyy hänen tulla tänne ottamaan vastaan käskyjäni, juuri tänä siunattuna iltana, tänne enoni katon alle! Minä veisaan hänelle semmoisen messun, että hän luulee jo pirun roikkuvan liepeissään kun kuulee vain minun puhuvan.»
»Ei, mutta kyllä Sinun ovat jo yläkamarisi aivan ilmitulessa, Mikko!» epäili kauppias. »Tony Fosterko tottelisi noin vain Sinun vihellystäsi! — Hohhoi, Mikkoseni, mene nukkumaan — mene nukkumaan.»
»Sanonpa Sinulle jotakin, Sinä kaitaposkinen hölmö», vastasi Mikael Lambourne vimmoissaan, »minä panen vetoon viisikymmentä enkelikolikkoa myymäläsi viittä ensimäistä laatikkoa vastaan, siitä vale-akkunasta ylöspäin lukien, ja kaikkea, mitä niissä on, että minä saan Tony Fosterin tulemaan tähän tupaan, ennen kuin olemme ehtineet kallistaa kolmet maljat.»
»Minä en lyö niin korkeata vetoa», sanoi kauppias, jonkun verran selvinneenä tarjouksesta, joka osoitti Lambournen puolelta melkein liian yksityiskohtaista hänen myymälänsä salakomerojen tuntemusta, »minä en käy niin suureen veikkaan», toisti hän; »mutta jos haluat, panen minä viisi enkelikolikkoa Sinun viittä pyöryväistäsi vastaan siitä, ett'ei Tony Foster lähde iltarukouksen jälkeen majastaan rientääkseen oluttupaan, ei Sinun mieliksesi eikä kenenkään muunkaan.»
»Sovittu!» huusi Lambourne. — »Kas tässä, eno, pitäkää panoksia ja pankaa joku nuoremmista tynnyrinnuolijoistanne tai viinuripojistanne heti paikalla hyppäämään kartanoon, viemään tämä kirje mestari Fosterille ja sanomaan hänelle, että minä, hänen harras ystävänsä Mikael Lambourne, pyydän saada puhella hänen kanssaan enoni linnassa täällä sangen tärkeistä asioista. — Ota nyt koivet selkääsi, poika, sillä aurinko laskee kohta, ja se roisto käy nukkumaan lintujen kanssa, säästääkseen lampaantalia — hyi saakeli!»
Lyhyen ajan kuluttua — mikä käytettiin juomiseen ja räyhäämiseen — palasi lähetti ja ilmoitti herra Fosterin tulevan aivan pian.
»Voitto! Voitto!» kiljaisi Lambourne ja ryntäsi panosten kimppuun.
»Ei ennen kuin hän tulee, jos suvaitset», esti kauppias.
»Mitä, lempo soikoon, hänhän on jo kynnyksellä», penäsi Mikael. —
»Mitä hän sanoi, poika?»