Sillä välin kun Lambourne, jonka Fosterin lähestyminen oli nähtävästi herättänyt tietoisuuteen tilastaan, yritteli valmistua häntä vastaanottamaan, luikahti Giles Gosling ylös kulkukauppiaan kamariin ja tapasi tämän kovasti kiihtyneenä mittelemästä huoneen lattiaa.
»Te poistuitte äkkiä seurasta», sanoi isäntä vieraalleen.
»Olipa aikakin, koska paholainen yhtyi kumppaniksenne», vastasi kauppias.
»Ei ole erin kohteliasta käyttää moista nimitystä sisarenpojastani», sanoi Gosling, »eikä minun sopisi oikeastaan siihen enää vastatakaan, ja kuitenkin voi Mikkoa jollakin tavoin pitää saatanan seuralaisena.»
»Pyh — minä en puhu nyt siitä suurisuisesta tappelupukarista», virkkoi kauppias, »vaan siitä toisesta, joka, mikäli minä tiedän — Mutta koska lähtevät he? tai miksi he tulivat?»
»Koira soikoon, niihin kysymyksiin en minä osaa vastata mitään», selitti isäntä. »Mutta katsokaas, herra, Te toitte minulle tunnusmerkin arvoisalta herra Tressilianilta — kaunis kivi siinä onkin.» Hän otti sormuksen esille, katseli sitä hetkisen ja vakuutti sitä takaisin kukkaroonsa sovittaessaan, että se oli liian kallisarvoinen korvaus siitä vähästä, mitä hän saattoi tehdä arvoisan lahjoittajan hyväksi. Hän oli, jatkoi hän, julkisen majatalon isäntä, eikä hänen oikein sopinut urkkia muiden ihmisten asioita; kuten hän oli jo aikaisemmin ilmoittanut, ei hän ollut saanut tietoonsa muuta kuin että se nainen oli yhä Cumnorin linnassa mitä tarkimmin vartioituna ja että hän niiden mielestä, jotka olivat sattuneet hänet vilahdukselta näkemään, tuntui ajatuksiinsa vaipuneelta ja tyytymättömältä yksinäisyyteensä. »Mutta nyt», esitteli hän, »tarjoutuu sopivin tilaisuus, mitä on pitkään aikaan sattunut, jos Te tahdotte tyydyttää herranne uteliaisuutta. Tony Foster on tulossa tänne, ja Mikael Lambournen tarvitsee saada vain hieman hajua uusista viinipulloista, niin ei kuningattarenkaan käsky saisi häntä hievahtamaankaan pöydän takaa. Niin että he pysyvät siinä ainakin tunnin tai niille paikoin. — Nyt tulee Teidän vain heittää reppu selkäänne, sillä se on Teidän paras tekosyynne, ja ehkäpä Te voitte taivuttaa vanhan palvelijan, isännän varmasti ollessa poissa, päästämään Teidät hieromaan kauppaa sen rouvan kanssa, ja niin saatte Te ehkä tietää hänen tilastaan ja oloistaan enemmän kuin mitä minä tai kuka muu tahansa voisimme Teille kertoa.»
»Totta — aivan totta», vastasi Wayland, sillä hän se oli; »erinomainen suunnitelma, vaikka nähdäkseni hieman vaarallinen — sillä mitäpä, jos Foster palaisi?»
»Hyvin mahdollinen tapahtuma tosiaankin», myönsi isäntä.
»Taikka mitäpä», jatkoi Wayland, »jos se nainen antaisi minulle kylmät kiitokset ponnistuksistani?»
»Sekin on otaksuttavissa», myönsi Giles Gosling jälleen. »Minua muutoin ihmetyttää, että herra Tressilian pitää semmoista huolta naisesta, joka ei hänestä lainkaan välitä.»