"Kohtalolla", virkkoi tyttö, "saattaa olla helmassaan karkoitetun prinssimme iloinen paluu".
"Liian myöhään minun ajalleni, Alice", huokasi ritari; "jos taivaallisessa kirjassa on sellainen valkea lehti, niin sitä ei käännetä ennen kuin minun jo ammoin mentyäni. Mutta minä huomaan sinun kiertelevän. Suoraan sanoen, mitä Everard-enostasi?"
"Ei, isä", esteli Alice, "Jumala tietää, että minä olisin mieluummin ainiaan vaiti kuin puhuisin sellaista, mikä sinun käsitystesi johdosta saattaisi lisätä nykyistä kiihtymystäsi".
"Kiihtymystänikö!" jamasi hänen isänsä. "Kas, sinä olet simasuinen parantelija etkä arvatenkaan tahtoisi millään muulla kuin tuoksuvalla balsamilla ja hunajalla ja öljyllä voidella kiihtymystäni — jos tuo on sopiva nimitys vanhan miehen voipumukselle, kun hänen sydämensä on pakahtumaisillaan. Vielä kerran, mitä Everard-enostasi?"
Viime sanansa hän lausui ärtyisesti koroittaen ääntänsä, ja Alice Lee vastasi isälleen vapisten ja nöyrästi.
"Aioin vain sanoa, isä, että Everard-eno varmasti meidän lähtiessämme täältä —"
"Toisin sanoen kun meidät potkaisevat ulos täältä typpykorvaiset höpisevät hylkiöt, samanlaiset kuin hän itse. Mutta jatkahan auliista enostasi — mitä tekee hän sitte? Suopiko hän meille arvoisan ja säästeliään taloutensa rippeet, kolmasti pengotun salvukukon jätteet kahdesti viikossa ja runsaan paaston muina viitenä päivänä? Antaako hän meille vuoteet nälkiintyneiden hevoskaakkiensa vierestä ja paneeko ne niukennetuille olkiannoksille, jotta hänen sisarensa mies — että minun pitikään sillä nimellä puhutella edesmennyttä enkeliäni! — ja hänen sisarensa tytär eivät nukkuisi kivityksellä? Vai lähettääkö hän meille noblen[9] kumpaisellekin, varoittaen käyttämään sitä visusti, koska käteinen on nyt niin peräti lujassa? Vai mitä muuta tahtoo Everard-enosi tehdä hyväksemme? Hankkia meille lupakirjan kerjäämiseen? Kas siihen minä pystyn ilman häntäkin."
"Sinä tulkitset häntä kovin väärin", vastasi Alice rohkeammin kuin oli tähän asti uskaltanut puhua; "ja jos vain kysyisit omalta sydämeltäsi, niin myöntäisit — huomautan kunnioittavasti — että kielesi virkkaa, mitä parempi harkintasi epäisi. Eno Everard ei ole saituri eikä tekopyhä — ei niin kiintynyt tämän maailman tavaraan, ettei hän anteliaasti korjaisi puutettamme, eikä niin kiihkomielinen, että pidättäisi armeliaisuuttansa muilta lahkoilta, vain omaansa ajatellen."
"Niin, niin, Englannin valtiokirkko on hänelle lahko, sitä en epäile, ja kenties sinullekin, Alice", sanoi ritari. "Mitä on muggletonilainen tai ranter tai brownilainen muuta kuin lahkolainen? ja puheentapasi asettaa heidät kaikki sekä itse presbyteriläis-Jaakon samalle tasolle meidän oppineitten kirkkoruhtinastemme ja hurskaan papistomme kanssa! Sellainen on sinun aikakautesi höpötystä, ja mikset puhuisikin niinkuin joku viisas neitsyt ja veisaileva sisar, koska olet hurskaan Everard-enon oma sisarentytär, vaikka isänäsi onkin vanha syntinen kavalieri?"
"Jos puhut tuolla tavoin, isä rakas", pahoitteli Alice, "niin mitä voin sinulle vastata? Kuule minua kärsivällisesti vain pikku hetkinen, niin saan toimitetuksi Everard-enon asian."