Sir Henry Leellä oli, kuten kaikilla sen ajan säätyhenkilöillä, turhantarkkuuteen menevä järjestyksen harrastus, ja väkijoukossa rutistunutta pukuansa pahoittelevan hienon vallasnaisen tavoin hän tunsi itsensä häväistyksi ja nöyryytetyksi, nähdessään kotinsa noin mullistelluksi — ja kärsimättömäksi, kunnes hänen rakennuksensa oli puhdistettu kaikista tunkeilun jäljistä. Suutuksissaan hän jakeli runsaammin käskyjä kuin hänen rajoitetulla palveluskunnallaan oli näköjään aikaa tai käsiä toimeenpanna. "Ne konnat ovat myös jättäneet taakseen sellaisia tulikiven huuruja", ärisi vanha ritari, "kuin olisi vanha Davie Leslie ja koko Skotlannin armeija ollut majoitettuna heidän joukkoonsa".
"Melkein yhtä pahoin lienee heille käynytkin", tokaisi Joceline, "sillä sanotaanpa, että itse paholainen tuli ruumiillistuneena heidän pariinsa ja sai heidät luikkimaan tiehensä". "Sittepä pimeyden ruhtinas onkin herrasmies, kuten vanha Will Shakespeare sanoo", tuumi ritari. "Hän ei koskaan häiritse oman takkinsa käyttäjiä, sillä Leet ovat olleet täällä isästä poikaan jo viisisataa vuotta kaikessa rauhassa, mutta heti kun nuo moukkamaiset epäsikiöt saapuivat, alkoi hän siis esittää omaa osaansa heidän keskuudessaan."
"No, yhden seikan hän ja he ovat jättäneet meille sellaisen, josta meidän sietää kiittää", kertoi Joliffe, "nimittäin niin hyvin täytetyn ruokakammion ja aitan, että moista on harvoin nähty Woodstockin huvilapalatsissa pitkiin aikoihin: lampaanruhoja, raavaanlihoja, tynnyreittäin sokurileipurin tavaroita, aameittain ja nassakoittain sektiä, muskattiviiniä, olutta ja mitä kaikkea. Saammekin viettää kuninkaallisia päiviä puolitiehen talvea, ja Joanin täytyy piammiten ryhtyä suolaamiseen ja säilytyshommiin."
"Häpeä, heittiö!" ärähti ritari; "mekö appaisimme tuommoisten maan hylkimysten rääppeitä? Heitä ne heti ulos! Ei", malttuen, "se olisi syntiä; mutta anna ne köyhille tai toimita lähetetyiksi omistajilleen. Ja kuulehan, en tahdo maistaa mitään heidän väkijuomiaan — mieluummin joisin erakon tavoin koko ikäni kuin näyttäisin tyhjentävän maljoja tuollaisille roistoille heidän tilkoillaan kuten viheliäinen juomanlaskija, joka kulauttelee pullojen pohjatähteet vieraiden maksettua laskunsa ja lähdettyä kotiinsa. Ja kuulehan, en tahdo maistaa pisaraakaan vettä säiliöstä, josta ne orjat ovat ammentaneet itselleen — nouda minulle ruukullinen Rosamondin lähteestä."
Alice kuuli tämän määräyksen, ja oivaltaen hyvin, että huonekunnan muilla jäsenillä oli kylliksi tehtävää, hän otti hiljaisesti pienen ruukun, heitti viitan ylleen ja läksi itse ulos hankkimaan Sir Henryn haluamaa vettä. Sillävälin Joceline hiukan empien ilmoitti, että "tänne on vielä jäänyt muuan noiden vieraitten seurueeseen kuuluva mies, joka järjestelee valtuutettujen omistamien arkkujen ja laukkujen siirtämistä pois ja voi vastaanottaa teidän arvollisuutenne määräykset ruokavaroista".
"Tulkoon tänne." Keskustelu tapahtui eteissuojamassa. "Miksi epäröitset ja mutiset tuolla tavoin?"
"Niin, mutta, sir", tankkasi Joceline, "mutta kenties teidän arvollisuutenne ei haluaisikaan nähdä häntä, hän kun on sama, joka äskettäin —" Hän pysähtyi.
"Sinkautti miekkani avaruutta kohti, tahtoisit sanoa? Kas, milloin olen minä äkääntynyt miehelle siitä, että hän on pitänyt puoliansa minua vastaan? Niin keropää kuin hän onkin, mies, pidän hänestä tuon jutun takia paremmin enkä pahemmin. Minä isoan ja janoan uudestaan kilpasille hänen kanssaan. Olen ajatellut hänen passadoansa aina siitä saakka, ja luulenpa, että jos yrittäisimme toistamiseen, tietäisin tempun, joka sen tekisi tyhjäksi. Nouda hänet heti." Taattu Tomkins saatettiin piankin sisälle. Hän esiintyi rautaisen totisena; sitä sävyä eivät kyenneet hetkeksikään järkyttämään edellisen yön kauhut sen enempää kuin sen jalosukuisen henkilön ylväs arvokkuuskaan, jonka edessä hän nyt seisoi.
"Mitä kuuluu, hyvä mies?" tervehti Sir Henry. "Näkisinpä mielelläni vielä hiukan miekkailuasi, joka oli minulle pätevä vastus äskettäin — mutta totisesti luulenkin, että valo oli hieman liian hämärä vanhoille silmilleni. Ota harjoitusmiekka, mies — astelen täällä aatoksissa, kuten Hamlet sanoo, ja nautin pikku hengähdyslomaa. Ota siis harjoitusmiekka käteesi."
"Koska teidän armonne haluaa", virkkoi taloudenhoitaja, pudottaen pitkän kaapunsa ja ottaen säilän.