"Minä sanon", pitkitti kiivaileva ratsumies, koroittaen äänensä ja ojentaen käsivartensa, "että jollei kulkumme olisi käskystä ollut pikainen ja jollemme olisi ratsastaneet suoraan eteenpäin, sivulle poikkeamatta, tiukentaen rivimme yhteen niinkuin soturien tulee, olisin minä sinä päivänä temmannut sen paheitten ja irstailun opetusmestarin luut haudasta ja viskannut ne lähimmälle tunkiolle. Minä olisin tehnyt hänen muistostaan pilkan ja hyssytyksen!"
"Tuo on karvainta, mitä hän on vielä virkkanut", huomautti kaitsija. "Ville-parka olisi pannut hyssytyksen enemmän pahakseen kuin mitään muuta."
"Aikooko tuo herra puhua vielä lisää?" tiedusti Phoebe kuiskaten. "Hyväinen aika, komeita sanojahan hän haastaa, kunhan tässä vain tietäisi, mitä ne merkitsevät. Mutta on siunattu asia, että kelpo ritarimme ei nähnyt hänen tuolla tavoin murjovan kirjaa — Herra armahtakoon, siitä olisi varmasti tullut verenvuodatusta. Mutta hyvä isä sentään — katsos kuinka hän muikistelee kasvojaan! Onkohan hänellä ähky, Joceline? Tarjoisinko hänelle lasillisen väkevää?"
"Kuulepas, tyttöseni", selitti kaitsija, "hän vain panostaa väkiluikkuansa uuteen laukaukseen, ja sillaikaa kun hän kierittelee silmiään ja vääntelee kasvojaan ja puristaa käsiänsä nyrkkiin ja kuopii ja polkee jaloillaan tuolla lailla, on hänen pakko olla huomaamatta mitään. Voisinpa vannoa leikkaavani hänen kupeeltaan kukkaron, jos hänellä sellainen olisi, hänen sitä tuntemattansa."
"No, se nyt on ihme ja kumma, Joceline", päivitteli Phoebe. "Ja jos hän viipyy täällä tänällään, niin kyllähän sellaista herraa on huokea pidellä."
"Älä sinä siitä välitä", tuumi Joceline, "vaan sano minulle hiljaa ja pikaisesti, mitä on ruokasäilyssä".
"Hyvinkin niukat talousvarat", ilmoitti Phoebe; "kylmä salvukukko ja muutamia leivoksia sekä se ainainen iso riistapiirakka runsaine mausteineen — sitäpaitsi pari sämpylää, ja siinä onkin kaikki".
"No, se auttaa pahimpaan tarpeeseen. Kääri viittasi pulskan vartesi ympäri — ota vasu ja pari lautasta ja ruokaliinaa, he kun ovat hirmuisen köyhässä kunnossa tuolla alhaalla — vie sinne salvukukko ja sämpylät — piirakan täytyy jäädä tälle samaiselle soturille ja minulle, ja sen kuori sopii leiväksemme."
"Erinomaisesti", sanoi Phoebe; "minä laitoin itse taikinan — se on paksu kuin Kauniin Rosamondin tornin muurit".
"Joiden läpi kestäisi kahden leukaparin jäytää melkoisen kauvan, vaikka kuinkakin sitkeästi pungastaisivat", arveli kaitsija. "Mutta mitä nestettä on?"