"Hän ei olisi", vastasi Pearson, "seissyt täällä epäröivänä lukitun oven edessä, kun onni tarjosi hänelle tilaisuuden turvata yhdellä iskulla oman menestyksensä ja kaikkien saattolaistensa palkitsemisen".
"Olet oikeassa, Gilbert Pearson", myönsi Cromwell tarttuen upseerinsa käteen ja puristaen sitä lujasti. "Olkoon puolet tästä rohkeasta yrityksestä sinun, tapahtuipa tilinteko maan päällä tai taivaassa."
"Olkoon se tykkänään minun haudan takana", sanoi Pearson paatuneesti, "kunhan teidän ylhäisyytenne saa siitä edun maan päällä. Siirtykää peremmälle takajoukkoon, kunnes murtaudun sisälle — saattaa koitua vaaraa, jos epätoivo saa heidät tekemään hurjan hyökkäyksen."
"Ja jos he ryntäävät, onko Rautakyljissäni ainoatakaan, joka pelkää tulta tai terästä vähemmin kuin minä?" virkkoi kenraali. "Tulkoon ovelle kymmenen päättäväisintä miestä, kahdella pertuskat, kahdella petronelit, muilla pistoolit. Olkoot heillä kaikilla aseet panostettuina, ja ampukoot empimättä, jos tapahtuu mitään vastustuksen tai hyökkäyksen yritystä. Heitä johtakoon korpraali Humgudgeon, ja sinä jäät tänne vartioimaan paon estämiseksi niinkuin pitäisit silmällä sielusi pelastusta."
Kenraali iski sitten oveen miekkansa kahvalla — ensin pari yksinäistä lyöntiä, sitte saaden vanhan rakennuksen kaikumaan tuimalla kolkutuksella. Tämä meluinen kutsu uudistui pari kertaa, saamatta minkäänlaista tehoa näkyviin. "Mitä voi tämä merkitä?" kummeksui Cromwell. "Eiväthän he kai ole voineet paeta ja jättää taloa tyhjäksi?"
"Ei", selitti Pearson, "siitä menen minä takuuseen; mutta teidän ylhäisyytenne huitelee niin rajusti, että te ette suo mitään aikaa vastaukselle. Hei, kuulen koiran haukuntaa ja miehen äänen, joka tyynnyttelee sitä. Murtaudummeko heti sisälle vai annammeko haasteen?"
"Minä puhuttelen heitä ensin", sanoi Cromwell. "Hoi! kuka on siellä sisällä!"
"Kuka kysyy?" vastasi Sir Henry Lee talosta; "tai mitä te tahdotte täältä sydänyöllä?"
"Me tulemme Englannin tasavallan valtuuttamina", ilmoitti kenraali.
"Minun on nähtävä valtuutenne ennenkuin avaan telkeä tai säppiä", vastasi ritari. "Meitä on kylliksi, puolustaaksemme linnaa, enkä minä tai kumppanini luovuta sitä muutoin kuin kaikin puolin kunniallisilla ehdoilla, ja niistä me tahdomme neuvotella kunnollisella päivänvalolla."