Hartaisiin pyyntöihinsä, että nuoriherra viipyisi hänen luonansa markiisin käynnin yli, herra Ashton tietysti sai helposti suostumuksen; sillä nyt Haltijan lähteen äärellä tapahtuneen rakkaudentunnustuksen jälkeen ei Ravenswoodia enää haluttanutkaan äkisti lähteä. Lucy ja Lockhard siis saivat käskyn tehdä varustuksiaan kumpikin omassa piirissään, niin että aiotut vieraat saatettaisiin ottaa vastaan komeudella ja ylellisyydellä, mikä siihen aikaan Skotlannissa vielä oli sangen tavatonta.
[KAHDESKYMMENES LUKU.]
Maralb. "Isäntä, nyt vieras herra tuli,
hevosen seläst' astui jo" — —
Overreach. "Pois sisään,
ja tee kuin sanoin. Onko
tuo riemastava soitanto, min käskin,
jo valmis häntä vastaanottamaan?"
Miten vanhaa velkaa uudella tavalla maksetaan.
Herra William Ashton oli viisas mies, taitava lainoppinut ja asianmukaisten menettelytapojen syvä, käytännöllinen tuntija; mutta sittenkin hänen mielenlaadussaan oli muutamia kohtia, jotka paremmin soveltuivat hänen luontaiseen pelkuruuteensa ja ylöspäin pyrkiessään käyttämiinsä viekkaisiin juoniin kuin siihen korkeaan arvopaikkaan, johon hän oli päässyt. Näistä kohdista näkyi, että hänen älynsä, vaikka se olikin hyvin viljelty, alkujaan ei ollut muuta kuin tavallinen, ja että halpa mieli, joskin huolellisesti kätkettynä, piili hänen sydämensä pohjalla. Hän näytteli mielellään rikkauttansa kerskaavalla tavalla, ei niinkuin mies, jolle ylellisyys tottumuksesta on tullut tarpeeksi, vaan niinkuin se, jonka silmissä ylellisyydellä vielä on uutuuden viehätys. Mitättömimmistäkin pikkuseikoista herra Ashton itse piti huolta; ja Lucy näki ylenkatseen punan nousevan Ravenswoodin poskille, kun valtiosinetinvartia tämän kuullen täydessä toimessaan puheli Lockhardin, vieläpä vanhan emännöitsijänkin kanssa asioista, joita aatelisperheissä isäntäväki tavallisesti ei ollenkaan ajattele siitä syystä, että niiden laiminlyömistä pidetään mahdottomana.
"Minä en liioin kummeksisi", virkkoi Ravenswood eräänä iltana poistuessaan salista, "jos herra Ashton olisikin ylimalkaan hiukan levoton; sillä markiisin tulo tänne on kunnianosoitus, ja se on kunnianosoituksena vastaanotettava. Mutta minä olen jo aivan väsynyt kuulemaan noita jonninjoutavia pikku kyselemisiä maitohuoneen ja ruoka-aitan, jopa kanakopinkin tilasta — malttini on aivan loppumaisillaan. Helpompi on kärsiä köyhyyttä Wolfs Cragissa kuin tätä kiusoittavaa rikkautta Ravenswoodin kartanossa!"
"Mutta sittenkin", vastasi Lucy, "minun isäni juuri pitämällä huolta tällaisista pikkuseikoista sai omakseen tämän kartanon — —"
"Jonka minun esi-isäni menettivät siitä syystä, etteivät pitäneet niistä huolta", jatkoi Ravenswood. "Olkoon niinkin, mutta raskas on kantomiehen taakka sittenkin, vaikka se olisi kultaa."