"Minä juon ensin puolikorttelia toivottaen hyvää menestystä asiallesi", vastasi lähettiläs.
"Kiitoksia, Craigie-veikko, siihen minäkin vastaan pikarilla. Enkä minä tiedä asialle muuta estettä kuin jos isä tai tytär rupeaisivat niskoittelemaan, mutta kylläpä äiti sittenkin, jos huhussa on perää, saa heidät taivutetuksi niinkuin pajunvesat. Muista vaan, ettet vihastuta häntä jakobiitti-loruillasi."
"Niin oikein, se on totta — hän on whigiläinen ja vanhan Marlborough'n Saaran ystävä — no, Jumalan kiitos, kyllä minä osaan nostaa minkä lipun hyvänsä, kunhan minua kyljestä nykäistään. Minä olen tapellut yhtä urhoollisesti John Churchillin kuin Dundeen ja Berwickin herttuan lipun alla."
"Kyllä sen mielelläni uskon, Craigie-veikkonen", virkkoi talon isäntä. "Mutta, Craigie, käypä, ole niin hyvä, kellariin ja noudapa meille pullo 1678 vuoden Burgundin viiniä — se on neljännessä hinkalossa oikealla puolella. — Ja kuule, Craigie-veikkonen, voisithan tuoda vaikka puolen tusinaakin, kun kerran noutamaan lähdet. — Hei, tästäpä tulee hauska yö!"
[YHDESKOLMATTA LUKU.]
Ja kohta he näkivät iloiset miehet,
ja vaunut neljin hevosineen.
Herttua herttuan päälle.
Craigengelt läksi toimeensa niin pian kuin hänen varustuksensa olivat valmiit ja suoritti matkansa niin joutuisasti sekä toimitti tehtävänsä niin sukkelasti kuin Bucklaw oli toivonut. Herra Bucklaw'n kirjeentuojana hän oli molemmille rouville hyvin tervetullut vieras; ja niiden silmissä, jotka ennakkosuosiolla ottavat vastaan uuden tuttavan, saattavat, ainakin jonkun aikaa, tämän tuttavan virheetkin näyttää avuilta ja hänen puutteensa kiitettäviltä puolilta. Molemmat rouvat olivat tottuneet sivistyneeseen seuraan; mutta he olivat jo ennakolta vakuutetut siitä, että herra Bucklaw'n ystävän piti olla hauska, siivotapainen mies, ja he lumosivat itse silmänsä eriskummallisella tavalla. Totta sentään on, että Craigengelt oli nyt siivosti puettu, ja se oli sangen tärkeä seikka. Mutta jos jätämmekin ulkomuodon huomioonottamatta, niin hänen roistomainen, hävytön puhetapansa selitettiin kunnialliseksi kursailemattomuudeksi, joka olikin soturille sopivin; hänen kerskauksensa kävi urheuden, hänen törkeät sananpartensa sukkeluuden nimellä. Mutta ettei joku ehkä luulisi minun tässä panneen omiani ja ettei myös molempia rouvia tuomittaisi väärin, tulee minun vielä lisätä eräs seikka. Rouvien älyn sokeuttamiseen ja heidän suosionsa taivuttamiseen vaikutti suuresti se, että kapteeni Craigengelt saapui aivan parahiksi juuri sinä hetkenä, jolloin he ikävöivät kolmatta kumppania tredille-peliin; ja tässä, niinkuin kaikissa muissakin peleissä, sekä sellaisissa, jotka vaativat taitoa, että niissä, jotka riippuivat vain onnesta, oli meidän arvokas kapteenimme perin tottunut mestari.
Kun Craigengelt näki päässeensä näin hyvään suosioon, alkoi hän parhaansa mukaan käyttää tätä suosiotaan elättäjänsä asian edistämiseksi. Hän havaitsikin pian Ashtonin rouvan olevan hyvin mieltyneen tuohon naimakauppaan, jota rouva Blenkensop, osaksi ystävyydestä sukulaistansa kohtaan, osaksi halusta solmia avioliittoja, oli ehdottanut; siinä suhteessa Craigengeltin tehtävä oli siis helppo. Koska Bucklaw oli nyt tuhlari-elämästään luopunut, niin oli hän juuri senlaatuinen mies, jollaisen rouva Ashton halusi saada Lammermoorin paimentytölleen. Sillä näin oli Lucy saava hyvät varat ja tavoiltaan tasaisen maajunkkarin, ja hänen kohtalonsa oli äidin mielestä taattu mitä täydellisimmällä, onnellisimmalla tavalla. Muun perintönsä kanssa oli Bucklaw sitäpaitsi saanut jonkinlaisen äänioikeuden parlamentinjäsenen vaalissa läheisessä kreivikunnassa, missä Douglasin suvulla ennen aikaan oli ollut suuret tilukset. Ja Ashtonin rouvan rakkaimpia toivoja oli, että hänen vanhin poikansa Sholto saisi kreivikuntansa edusmiehenä istua Britannian parlamentissa, jolle toivolle sukulaisuus Bucklaw'n kanssa saattoi olla sangen edullinen.