[NELJÄSKOLMATTA LUKU.]
"Voin sanoa teille, hyvä serkkuni", virkkoi markiisi, "nyt kun olemme päässeet irti tuosta hävyttömästä viulunvinguttajasta, että olen yrittänyt keskustella teidän rakkausasiastanne herra William Ashtonin tyttären kanssa. En ole koskaan sattunut näkemään tuota nuorta neitoa, paitsi pari minuuttia tänäpäivänä. En myös tunne hänen persoonallisia avujaan. Minä voin siis häntä loukkaamatta lausua teille sen imartelusanan, että kylläpä te olisitte voinut paremminkin tehdä."
"Herra markiisi", sanoi Ravenswood, "minä olen teille hyvin kiitollinen siitä, että olette minun asioistani pitänyt niin hellää huolta. Mutta en aikonut millään muotoa vaivata teitä neiti Ashtonin suhteen. Ja koska minun kihlaukseni tämän nuoren neidon kanssa on tullut teidän tietoonne, niin voin ainoastaan sen sanoa, että minä kyllä olen punninnut niitä syitä, jotka estävät minun naimisliittoani herra Ashtonin tyttären kanssa, ja että minä arvattavasti olen löytänyt vastasyitä, jotka peräti kumoavat nuo esteet, koska tässä asiassa olen näin kauas mennyt."
"No, no, Ravenswood, jos te vain olisitte sallinut minun puhua loppuun", vastasi korkeasäätyinen herra, "olisi teiltä tämä selitys voinut säästyä. Sillä enhän minä epäillytkään, että teillä oli syitä, jotka teidän mielestänne kumosivat kaikki esteet; päinvastoin rupesin kaikin keinoin, joita minun sopi käyttää, taivuttelemaan Ashtoneja teidän toivomuksiinne suostumaan."
"Minä olen teille hyvin kiitollinen, että te minun pyytämättänikin ryhdyitte auttamaan minua", virkkoi Ravenswood, "varsinkin kun varmaan toivon, ettette te, herra markiisi, ole suinkaan mennyt yli niiden rajain, joissa minun omienkin pyyntöyritysteni sopii pysyä."
"Siitä", vastasi markiisi, "voitte olla aivan huoleti. Minä itse tunsin hyvin tämän asian aran luonteen saattaakseni likeisen sukulaiseni liian alentavaan tai epäiltävään tilaan Ashtonien suhteen. Mutta minä osoitin heille, mitä kaikkia etuja heille tulisi, jos heidän tyttärensä pääsisi naimisen kautta niin suuriarvoiseen sukuun, joka vielä lisäksi on heimolaisuudessa Skotlannin parhaitten sukujen kanssa. Minä selitin tarkkaan, kuinka likeisessä sukulaisuudessa ravenswoodilaiset ovat meidän kanssamme; viittasinpa myös puolella sanalla minne päin valtioasiat luultavasti kallistuvat ja mikä väri arvattavasti pääsee valtiksi parlamentissa. Minä sanoin rakastavani teitä niinkuin omaa poikaani tai veljenpoikaani tai muuta sellaista, eikä vain niinkuin kaukaista sukulaista, ja lisäsin huolehtivani teidän asiastanne aivan kuin olisi se omani."
"Ja mikä päätös näitä teidän kunnioitettavia puheitanne seurasi, korkeasti kunnioitettava herra?" kysyi Ravenswood kahden vaiheilla, pitäisikö hänen suuttua vai olla kiitollinen tästä sekaantumisesta.
"Kyllähän, nähkääs, valtiosinetinvartia itse olisi ottanut järkevät syyni korviinsa", vastasi markiisi. "Hän ei mielellään menettäisi virkaansa, mikä nyt pian voisi tapahtua. Ja totta puhuakseni, hän näytti olevan mieltynyt teihin ja ymmärtävän mitä etuja ylimalkaan heille voisi tulla tästä avioliitosta. Mutta hänen rouvansa, joka on itse valttiässänä talossa — —"
"Mitä rouva Ashton virkkoi?" kysäisi Ravenswood. "Ilmoittakaa minulle tämän eriskummallisen keskustelun loppupäätös — minä jaksan kärsiä kaikki."
"Siitä olen sangen iloinen, serkkuni", sanoi markiisi, "sillä minä en julkene kertoa puoliakaan hänen sanoistaan. Sanalla sanoen — hänen päätöksensä on järkähtämätön — eikä olisi parhaan aatelistyttökoulun johtaja saattanut ylpeämmällä ylenkatseella antaa kieltävää vastausta virkaheitolle irlantilaiselle upseerille, joka olisi pyrkinyt jonkun Länsi-Intian kahvipohatan tyttären puheille, kuin mitä tämä rouva Ashton osoitti hylätessään kaikki sovintoehdotukset, jotka minun suinkin sopi tuoda esiin teidän puolestanne, hyvä serkkuni. En voi ymmärtää, mitä hän ajattelee. Korkeampisäätyiseen sukuun hän ei juuri voi saada tytärtään, se on varma. Raha ja maaomaisuus, ne olivat ennen pikemmin herra Ashtonin huolena kuin rouvan. Hän tosiaan taitaa vihata teitä siitä syystä, että teillä on se säätyarvo, jota hänen puolisollaan ei ole, ja kenties myös sen vuoksi, että te olette vailla tätä maakartanoa, joka hänen aviomiehellään on. Mutta minä vain turhaan kiusaisin teitä, jos puhuisin siitä pitemmältä — nyt me olemme jo saapuneet kapakkaan."