Ravenswood seisahtui ennenkuin astui mökkiin, jonka kaikista raoista — eikä niitä ollut juuri vähän — tupruili savua todistaen, että markiisin matkakokki koki parastansa, saadakseen aikaan kelpo aterian ja niin sanoakseni kattaakseen pöydän keskelle erämaata.
"Korkeasti kunnioitettava herra markiisi", virkkoi Ravenswood, "minä jo mainitsin, että te vain sattuman kautta olette saanut tiedon asiasta, joka muuten, sen verran kuin minä siihen voin, olisi pysynyt salassa teiltäkin, minun sukulaiseltani. Mutta koska tämä salaisuus ei voinut jäädä kahdenkeskiseksi salaisuudeksi minun ja sen ainoan ihmisen välille, jota se koskee, paitsi minua, niin en ole pahoilla mielin siitä, että se on tullut teidänkin tietoonne; sillä minä näen selvään, että te kohtelette minua kuin ainakin jalomielinen sukulainen ja ystävä."
"Kyllä minä pidän sen hyvässä tallessa, uskokaa se, Ravenswoodin nuoriherra. Mutta olisin iloinen, jos kuulisin teidän sanovan, että luovutte tätä neitoa pyytämästä, sillä te tuskin voitte pyytää häntä halventamatta itseänne johonkin määrin."
"Siitä, herra markiisi", vastasi Ravenswood, "tahdon päättää itse ja osaankin tehdä sen, toivoakseni, yhtä arkatuntoisesti kuin suinkin joku ystävistäni. Mutta minulla ei olekaan mitään sopimusta solmittuna herra ja rouva Ashtonin kanssa. Ainoastaan neiti Ashtonin kanssa olen puhunut asiasta, ja minun käytökseni on kokonaan riippuva hänen käytöksestään. Jos hän yhä edelleen, köyhyydestäni huolimatta, pitää minua parempana kuin noita rikkaampia kosijoita, joiden puolesta hänen sukunsa puuhaa, niin voin tämän uskollisen rakkauden tähden suostua tuohonkin uhraukseen — minä voin hänen tähtensä uhrata korkean sukuni vähemmän silmiinpistävät edut ja syvään juurtuneen perintövihani. Mutta jos neiti Ashtonin mieli tästä arkaluontoisesta asiasta muuttuisi, niin ystäväni, toivoakseni, pitävät häpeäni salassa, ja vihollisteni vaitiolosta minä kyllä pidän huolta."
"Nuo ovat kelpo nuorenherran sanoja", virkkoi markiisi; "mutta minä puolestani pidän teitä niin suuressa arvossa, etten soisi tätä asiaa pitkitettävän. Herra William Ashton oli kyllä jokseenkin taitava lainvääntäjä pari vuosikymmentä takaperin, ja oikeuden edessä väittelemällä sekä parlamenttivaliokunnissa esimiehenä istumalla onkin hän saanut asiansa sangen hyvälle kannalle. Tuo Darian-asia antoi hänelle hyvän töytäyksen eteenpäin, sillä hänellä oli tarkat tiedot ja järkeä päässä, niin että hän ajallaan möi osakkeensa. Mutta paras mehu on jo hänestä otettu. Ei mikään hallitus huolisi häntä siitä hinnasta, jota hän, tai oikeammin hänen vaimonsa, vaatii. Ja hänen päättämättömyytensä ja rouvan röyhkeys vielä, sen verran kuin minä voin arvata, tehnevät sen, että häneltä vilahtaa kauppa-aika sivuitse, ja että hän sitten hyvinkin huokeaan tarjoo itseään, kun ei kukaan enää huoli maksaa mitään. Minä en puhu mitään neiti Ashtonista; mutta sen vakuutan teille, että sukulaisuudesta hänen isänsä kanssa ei teillä ole mitään hyötyä eikä kunniaa, paitsi että hän kenties suostuu antamaan teille tyttärensä myötäjäisinä takaisin jonkun osan isältänne ryöstetyistä tiluksista. Mutta, uskokaa minun sanojani, paljon enemmän te niistä saatte takaisin, jos teillä on rohkeutta lausua hänelle totuus vasten silmiä parlamentin ylähuoneen edessä. — Ja minä tahdon olla se mies, hyvä serkkuni", lopetti korkea herra, "joka ajaa teille ketun liikkeelle, ja pianpa hän saa katua sitä päivää, jolloin hän hylkäsi tämän sovintotarjouksen, mikä oli liiankin kunniallinen hänelle ja mitä minä ehdotin sukulaiseni puolesta."
Jotain näissä markiisin sanoissa oli, joka ampui maalin ylitsekin. Ravenswood ei voinut olla huomaamatta, että hänen korkealla sukulaisellaan varmaan oli muitakin syitä suuttua kosimistarjouksen hylkäämisen johdosta, paitsi niitä syitä, jotka koskivat nuorenherran etua ja kunniaa; mutta sitä ei Ravenswoodin sopinut valittaa eikä kummastua. Hän ei siis vastannut muuta kuin että hänen rakkautensa koski ainoastaan itse neiti Ashtonia; että hän ei halunnut mitään varojensa tai valtansa lisäystä valtiosinetinvartian avun ja voiman välityksellä; että hän ei millään ehdolla luopuisi sanastaan, paitsi jos neiti Ashton itse selvään ilmoittaisi tahtovansa kihlauksen rikotuksi. Ja viimein hän pyysi, että markiisi tekisi hänelle mieliksi ja olisi tätä nykyä asiasta sen enempää puhumatta; sen edistymisestä tai loppumisesta, niin Ravenswood lupasi, saisi markiisi aina tietoja.
Pian tulikin markiisille paljon hauskempia ja miellyttävämpiä puheenaiheita. Sanansaattaja, joka Edinburghista oli saapunut Ravenswoodin kartanoon ja sieltä hänen jälkiänsä myöten oli seurannut Sammakon Pesään, toi kääröllisen hyviä sanomia. Markiisin valtiolliset hankkeet olivat onnistuneet sekä Lontoossa että Edinburghissa, ja hänellä oli nyt jo melkein käsissään se ylivalta, jota hän niin hartaasti oli halunnut. — Kokin laittama ateria tuotiin nyt pöytään, ja herkkusuu olisi kenties ryhtynyt siihen sitä suuremmalla nautinnolla, kun ruoan hyvyys oli niin täydellisenä vastakohtana ruokasalina olevan hökkelin kurjuudelle.
Puhe sukulaisten välillä kääntyi myös iloisemmille poluille ja elähytti vielä heidän iloaan. Markiisi puhui hyvillä mielin laveasti suuresta vallasta, jonka hän luultavasti nyt pian oli saava käsiinsä, ja siitä, miten hän silloin toivoi voivansa sen avulla olla hyödyksi sukulaiselleen. Ravenswood puolestaan ei voinut muuta kuin yhä uudelleen ilmaista kiitollisuuttansa, jota hän todellakin tunsi, vaikka hän kyllä arveli, että siitä aineesta oli liiaksikin puhuttu. Viini oli kelpo lajia, vaikka Edinburghista asti tuotu pienessä lekkerissä; ja markiisi, kun hänellä oli näin hyvä ateria edessään, ei ollut milloinkaan kovin kiireissänsä.
Niinpä sattuikin, että heidän lähtönsä viivästyi kahta tuntia myöhemmäksi kuin mitä alkuansa oli aiottu.
"Mutta mitä se tekee, hyvä, nuori ystäväni?" virkkoi markiisi. "Eihän teidän Wolfs Cragin torninne ole kauempana kuin seitsemän, kahdeksan virstan päässä täältä, ja tottahan se voi tarjota sukulaisellenne markiisi A——lle vieraanvaraisuutta yhtä hyvin kuin herra William Ashtonille."