"Herra Ashton pääsi torniini väkirynnäköllä", vastasi Ravenswood, "ja vähänpä iloa hänelle, niinkuin monelle muullekin voittajalle, tuli valloituksestaan."
"No, no!" virkkoi markiisi A——, jonka arvontunto nautitusta viinistä oli vähän höltynyt, "pitääpä minun kaikesta päättäen hieman mielistellä teitä ennenkuin suotte minulle suojaa katoksenne alla. — Kas näin, juodaanpa tämä pikari tyhjäksi sen nuoren neitosen terveydeksi, joka äskettäin vietti yönsä Wolfs Cragissa ja tuli siellä hyvin toimeen. — Eipä minun luuni ole niinkään herkkätuntoiset kuin hänen, ja olen päättänyt nukkua tämän yön samassa kamarissa, missä hän silloin oli, joten saan kokea, miten rakkaus voi pehmentää kovat vuoteet."
"Teidän vallassanne, herra markiisi, on ottaa niskoillenne mitä lihankidutuksia mielenne tekee", sanoi Ravenswood. "Mutta sen minä sanon teille, että kyllä vanha passarini hirttää itsensä tai heittäytyy muurilta mereen, jos te niin äkkiarvaamatta tulette meille vieraaksi — minä vakuutan teille, meidän talomme on typötyhjä kaikesta."
Mutta tähän tunnustukseen markiisi ei vastannut muulla kuin että hän vakuutti olevansa väliäpitämätön kaikesta mukavuudesta ja päättäneensä lujasti käydä Wolfs Cragin tornissa. Yksi hänen esi-isistäänkin, sanoi hän, oli siellä ollut pidoissa ennenkuin hän yhdessä silloisen Ravenswoodin lordin kanssa läksi Floddenin tappeluun, jossa he molemmat saivat surmansa. Näin ahdistettuna Ravenswood pyysi saada ratsastaa edeltä, jotta hän voisi varustaa vastaanottoa sen verran kuin ajan ja asiain täpäryys sallivat. Mutta markiisi vakuutti tahtovansa pitää häntä seurassaan eikä suostunut muuhun kuin että sanansaattaja lähetettäisiin ennakolta viemään onnettomalle hovimestarille Kaleb Balderstonille tietoa aiotusta rynnäköstä.
Ravenswood kävi pian sen jälkeen markiisin pyynnöstä sukulaisensa vaunuihin istumaan. Ja kun he matkalla tulivat vielä tutummiksi, niin korkea herra ilmoitti tarkemmin, mitä keinoja hänellä oli mielessä sukulaisensa onnen edistämiseksi siinä tapauksessa, että hänen omat valtiolliset hankkeensa menestyisivät. Hän tahtoi lähettää Ravenswoodin meren taakse salaiselle, erittäin tärkeälle asialle, jota ei voitu uskoa kenellekään muulle kuin korkeasukuiselle, taitavalle ja täydesti luotettavalle miehelle; semmoisen toimen uskominen oli osoittava suurta luottamusta henkilöön, jolle se annettiin, ja se oli siis oleva nuorelleherralle sekä kunniaksi että eduksi. Meidän ei tarvitse tarkemmin selittää tämän lähettiläsmatkan laatua eikä tarkoitusta. Riittäköön se, että Ravenswood suostui mielellään; sillä hän iloitsi suuresti siitä, että nyt näki edessään tilaisuuden päästä nykyisestä varattomuudestaan ja joutilaisuudestaan omavaraiselle kannalle ja kunnialliseen työhön. Hän kuunteli vielä hartaalla halulla niitä tarkempia selityksiä, joita markiisi piti nyt tarpeellisena antaa hänelle, kun Wolfs Cragiin lähetetty sanansaattaja palasi takaisin tuoden Kaleb Balderstonin nöyrimmät terveiset sekä sen vakuutuksen, että "kaikki, sen verran kuin vain ajan täpäryys salli, varustettaisiin korkeiden herrojen säädynmukaista vastaanottoa varten."
Ravenswood tunsi hyvin hovimestarinsa puhetavan luottaakseen liiaksi tähän vakuutukseen. Hän tiesi, että Kaleb teki samoin kuin Espanjan kenraalit 16— vuoden sotaretkellä, jotka ylipäällikkönsä Oranian prinssin suureksi harmiksi aina vakuuttivat väkensä olevan täysilukuisen ja täydellisesti varustetun. Sillä he olisivat mielestään halventaneet omaa arvoansa ja häväisseet Espanjan kunniaa, jos olisivat tunnustaneet miesten tai ampumavarojen puutteen, ennenkuin tappelupäivänä asian ilmituleminen oli välttämätön. Ravenswood katsoi siis tarpeelliseksi varoittaa markiisia, ettei hän liiaksi luottaisi Kalebin komeaan lupaukseen, koska se ei suinkaan ollut minään takeena sangen huonoa varustusta vastaan.
"Te arvaatte varanne liian vähäisiksi, Ravenswoodin nuoriherra", vastasi markiisi, "taikka tahdotte tuottaa minulle arvaamattoman ilon. Sillä tästä ikkunasta näen aika valon sillä puolella, missä, jos oikein muistan, Wolfs Cragin pitäisi olla. Ja tuosta loistosta päättäen, joka lähtee teidän vanhasta tornistanne, eivät vastaanottovarustukset suinkaan liene aivan vähäisiä. Muistan, että teidän isännekin kerran samalla lailla petti minua, kun noin kaksikymmentä vuotta sitten menimme hänen tornillensa aikoen metsästää pari päivää haukoilla. Mutta sittenkin me silloin vietimme aikamme yhtä hauskasti Wolfs Cragissa kuin jos olisimme olleet omassa metsästyskartanossani B——ssä."
"Korkeasti kunnioitettava herra, te saatte, pelkään minä, kokea, että Wolfs Cragin nykyisen omistajan vieraanvarat ovat jokseenkin supistuneet", vastasi Ravenswood, "joskin hyvä tahto, sitä tuskin tarvinnee lisätä, on entisellään. Mutta minäkään en paremmin kuin te, herra markiisi, voi selittää, mistä tuo kirkas, loistava valo Wolfs Cragin yläpuolella johtuu. Tornin ikkunat ovat harvassa ja pieniä, ja alikerran ikkunat eivät näy tänne siitä syystä että pihamuuri on edessä. Minä en ymmärrä, mikä luonnollinen valaistus näin voisi loistaa."
Kauanpa ei valon syy pysynytkään salassa. Melkein samassa saattavat ratsumiehet pysähtyivät, ja Kaleb Balderstonin ääni kuului vaunun ikkunan edustalta, surusta ja pelosta sortuneena: "Voi, voi, hyvät herrat! — Voi, voi, korkeat, armolliset herrani! — Voi, voi, poiketkaa oikealle! — Wolfs Crag palaa kamareineen, kaluineen — kaikkine kalleine koristuksineen sekä sisältä että ulkopuolelta — kaikkine koreine huonekaluineen, maalauskuvineen, tapetteineen, kirjailuineen, verhoineen — kaikkine kaluineen päivineen, ikäänkuin ne eivät olisi mitään parempaa kuin herneenpalkoja ja herneenvarsia! — Poiketkaa oikealle, hyvät herrat, olkaa niin armolliset — teille on hiukan ruokaa varustettuna Smalltrashin mummon luona. — Mutta voi, voi kuitenkin tätä päivää ja voi minua, jonka on täytynyt se elävin silmin nähdä!"
Ravenswood hämmästyi ensi hetkessä sanattomaksi tästä uudesta arvaamattomasta vahingosta. Mutta vähän ajan perästä toinnuttuaan hän hyppäsi alas vaunuista, sanoi kiireesti jäähyväiset korkeasäätyiselle sukulaiselleen ja alkoi astua mäkeä ylös tornille päin, jonka palo, nyt täyteen voimaan ja vauhtiin kiihdyttyään, kohotti ilmaan korkean punertavan tulipatsaan, niin että valtameren selän vierivät aallotkin kimaltelivat.