Jälkikirjoituksessa herra Ashton lausui muutamia selvempiä sanoja, jotka näyttivät viittaavan siihen, että hän oli taipuvainen lainkäynnittä myöntymään jokseenkin suuriin uhrauksiin välttääkseen sitä Skotlannin lain häväistystä, että Ravenswoodin paronikunnan suhteen skotlantilaisessa ylioikeudessa tehdyt päätökset kumottaisiin (hänen mielestään ainakin, kaikessa nöyryydessä puhuen) ulkomaisen oikeuden sekaantumisella.
Lucy Ashtonilta Ravenswood jollakin salaisella tavalla sai seuraavat rivit: "Minä sain sinun kirjeesi, mutta mitä suurimman vaaran uhalla; älä koeta kirjoittaa uudestaan ennenkuin ajat muuttuvat paremmiksi. Minua kovasti ahdistetaan, mutta tahdon uskollisesti pysyä sanassani, niin kauan kuin saan pitää järkeni terveenä. Minua lohduttaa se, että sinulle käy onnellisesti ja hyvin, ja lohdutusta minä tilassani suuresti tarvitsenkin." Kirjeen alla olivat kirjaimet L.A.
Tämä kirje nostatti Ravenswoodin mielessä mitä pahimman pelon. Huolimatta Lucyn kiellosta hän yritti useampaan kertaan lähettää hänelle kirjeitä, jopa päästä hänen puheilleenkin. Mutta kaikki hänen yrityksensä tehtiin tyhjiksi, eikä siitä seurannut muuta kuin että hän harmikseen havaitsi Ashtonien huolellisesti ja tarkasti vartioivan, jotta nuorien kirjeenvaihto kävisi mahdottomaksi. Nuori Ravenswoodin herra oli tästä vastoinkäymisestä sitä enemmän pahoillaan, kun hänen ei käynyt kauemmin enää viivytteleminen lähtöänsä tuohon tärkeään, hänelle uskottuun lähettilästoimeen. Ennen lähtöänsä hän antoi Ashtonin kirjeen markiisi A——n käsiin, joka hymyillen vastasi herra Ashtonin armonajan nyt olevan ohitse ja vakuutti, että entinen valtiosinetinvartia sai nyt kokea, kummalleko puolen aitaa aurinko paistoi. Suurella vaivalla Ravenswood sai markiisilta edes sen lupauksen, että vetoaminen parlamenttiin keskeytettäisiin siinä tapauksessa, että herra Ashton taipuisi suostumaan naimisliittoon nuorenherran ja Lucyn välillä.
"Tuskinpa suostuisinkaan", virkkoi markiisi, "että te tällä tavoin hukkaatte perintöoikeutenne, jollen olisi aivan varma siitä, että rouva Ashton eli rouva Douglas, eli miksi hän itseänsä nimittäneekään, on itsepintaisesti pitävä puolensa. Eikä hänen miehensä uskalla hiiskua vastaan."
"Mutta kuitenkin", sanoi Ravenswood, "pyytäisin, että te, korkea-arvoinen herra, katsoisitte kihlaukseni liitoksi, jota ei saa rikkoa."
"Luottakaa kunniasanaani", vakuutti markiisi, "minä tahdon auttaa teitä, vaikkapa teidän hullutuksissannekin. Ja nyt ilmoitettuani teille oman mieleni asiasta tahdon yrittää, tilaisuuden tarjoutuessa, auttaa teitä sillä tavalla kuin teidän mielenne tekee."
Ravenswood ei voinut muuta tehdä kuin kiittää jalomielistä sukulaistansa ja suojelijaansa ja jättää hänelle täyden vallan ajaa kaikkia hänen asioitaan. Sitten hän läksi ulkomaille lähettilästoimeensa, jolla matkalla hänen, niin luultiin, piti viipyä muutamia kuukausia.
[SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU.]
Näin onko naista koskaan kosittu?
Ja onko koskaan saatu naista näin?
Mä tahdon häntä.