Rikhard III.
Kaksitoista kuukautta oli kulunut sen jälkeen kun Ravenswoodin nuori herra läksi ulkomaille. Hänen oli luultu voivan aikaisemmin palata takaisin; mutta hänelle uskottu valtiotoimi, tai jos yleistä huhua oli uskominen, toinen häntä itseään koskeva asia viivytti häntä yhä vielä. Sillä välin olivat seikat herra Ashtonin perheessä muuttuneet tavalla, jonka saamme kuulla seuraavasta keskustelusta Bucklaw'n ja hänen uskotun viinaveikkonsa ja syöttiläänsä, tuttavamme kapteeni Craigengeltin välillä.
He istuivat kumpikin kulmallaan suunnattoman, hautakivennäköisen, kivilaatoista kyhätyn takan äärellä Girningtonin kartanon matalalakisessa salissa. Halkovalkea leimui iloisesti liedessä; ympyriäinen, tamminen pöytä heidän välillään kannatteli tuopillista kelpo klaret-viiniä, kahta lasipikaria sekä monenlaisia herkkuja. Mutta sittenkin, kaikista näistä mukavuuden ja virvoituksen apukeinoista huolimatta, oli talon herran muoto epäröivä, arveleva ja huolestunut; ja syöttiläs sai koettaa keksintötaitonsa kaikkia voimia estääkseen suojelijaansa pahan mielen puuskasta, jota Craigengelt aina suuresti pelkäsi. Pitkän vaitiolon jälkeen, jona aikana ei kuulunut muuta kuin rummutusta, kun Bucklaw löi saappaansa kärkeä takkaa vasten, Craigengelt vihdoin viimein uskalsi puhjeta sanoihin:
"Vieköön minut piru vaikka kaksikin kertaa", sanoi hän, "jos olen ikänä nähnyt miestä, joka on vähemmän sulhasen näköinen! Saakeli soikoon, jollet pikemmin ole semmoisen miehen kaltainen, joka on hirteen tuomittu!"
"Sulimmat kiitokset näistä koreista sanoista", vastasi Bucklaw. "Mutta sinulla taitaa se paikka aina olla mielessä, johon luultavasti viimein myös joudut. — Ja virkapas, kapteeni Craigengelt, jos armollinen herra niin suvaitsee, miksi minun pitäisi olla iloisen näköinen, minä kun olen surullinen, oikein saakelin surullinen?"
"Ja sepä se juuri minua kummastuttaa", virkkoi Craigengelt. "Tämä naimiskauppa, joka on paras koko meidän kreivikunnassa ja jota sinä niin hartaasti halusit, on nyt melkein valmiiksi solmittu, ja kuitenkin olet allapäin, pahoilla mielin, niinkuin karhu, jolta pennut on viety."
"Enpä tiedä", vastasi Bucklaw äreästi, "tokko vetäisinkään solmun aivan kiinni, jollen jo olisi tässä asiassa käynyt niin pitkälle, ettei enää sovi hypätä taaksepäin."
"Hypätä taaksepäin!" huusi Craigengelt taitavasti teeskennellen kummastusta. "Sittenhän päästäisit varman pelin hyppysistäsi. Hypätä taaksepäin! Mitä, eikö tuon naikkosen raha — —"
"Nuoren aatelisneidon, pyytäisin sinua sanomaan", keskeytti Bucklaw.
"No, no, en minä mitään loukkausta tarkoittanut. Eivätkö neiti Ashtonin myötäjäiset vedä vertoja parhaimmillekin Lothianin kreivikunnassa?"