"Aivan oikein", vastasi Bucklaw. "Mutta minä en huoli hiukkaakaan hänen myötäjäisistään — minulla on kyllin omaakin rahaa."
"Entäs äiti, joka rakastaa sinua niinkuin omaa lastansa?"
"Enemmänkin kuin lastansa, luullakseni", virkkoi Bucklaw. "Muuten ei siitä rakkaudesta olisi paljonkaan."
"Ja eversti Sholto Douglas Ashton, joka toivoo tätä naimiskauppaa hartaammin kuin kaikkea muuta maailmassa?"
"Siitä syystä", vastasi Bucklaw, "että hän minun avullani toivoo tulevansa valituksi parlamenttiin ——n kreivikunnasta."
"Ja isä, joka on yhtä kiihkeä saamaan tämän naimiskaupan solmituksi kuin ikänä minä olen ollut kiivas korttipelin panosrahaa voittamaan?"
"Niin kyllä", virkkoi Bucklaw samalla halventavalla tavalla; "herra Ashton on niin viisas, että hän koettaa ainakin saada varmaksi tämän jokseenkin hyvän naimisliiton, koska hän ei voi tyttärensä myömisellä pelastaa suurta Ravenswoodin kartanoansa, jonka Englannin ylähuone pian on ryöstävä hänen kynsistään."
"No entä, mitä sanot itse nuoresta neidistä?" kysyi Craigengelt. "Onhan se korein tyttö koko Skotlannissa — ja rakastithan sinä häntä niin tulisesti, niin kauan kuin hän oli itsepintainen; ja nyt kun hän on suostunut ottamaan sinut ja rikkomaan kihlauksensa Ravenswoodin kanssa, sinä sanot 'pass', niinkuin korttipelissä sanotaan. Totta puhuen, Bucklaw, piru on sinut riivannut, sinä kun et enää ollenkaan tiedä mitä tahdot ottaa, mitä jättää."
"Minä tahdon yhdellä sanalla sanoa sinulle mitä mielessäni liikkuu", vastasi Bucklaw nousten ja ruveten astumaan edestakaisin. "Minä tahtoisin tietää, mikä piru on syynä tähän äkilliseen muutokseen neiti Ashtonin mielessä?"
"Mitä sinä siitä huolit", virkkoi Craigengelt, "koska tämä mielenmuutos on sinulle eduksi?"