Tähän syrjäiseen paikkaan eversti Ashton oli vienyt tuntemattoman, ja sitten hän äkkiä kääntyen ympäri lausui ankaralla, vakavalla äänellä: "Varmaankin minä puhun Ravenswoodin nuorelleherralle?" Ei mitään vastausta kuulunut. "Varmaankin", kysyi eversti uudelleen, vapisten yltyvästä vimmastaan, minä puhun sisareni murhaajalle?"
"Te olette maininnut minua kovinkin sopivalla nimellä!" vastasi nyt Ravenswood kolealla vapisevalla äänellä.
"Jos te kadutte pahaa tekoanne", sanoi eversti, "niin se katumus ehkä auttaa teitä Jumalan silmien edessä, mutta minun edessäni ei siitä ole mitään apua. Tässä", jatkoi hän ojentaen Ravenswoodille paperiliuskan, "on minun miekkani mitta ynnä myös ajan ja paikan määräys. Päivän noustessa huomen-aamulla hietikkorannalla, joka on itään päin Wolfs-Hopen satamasta."
Ravenswood piti paperia kädessään ja näytti olevan kahden vaiheella. Viimein hän sanoi: "Älkää yllyttäkö vieläkin hurjemmaksi miestä, joka jo on hurjana. Nauttikaa elämästänne niin kauan kuin se on teille suotu ja antakaa minun hakea surmaani toisen käden kautta."
"En koskaan, en ikänä!" huusi Douglas Ashton. "Te kuolette minun käteni kautta tai saatte tehdä minun sukuni turmion täydelliseksi, sillä että tapatte minutkin. Jos te ette suostu rehelliseen kaksintaisteluun, niin tahdon käyttää teitä vastaan jokaista tilaisuutta ja häväistä teitä kaikella mahdollisella tavalla, kunnes Ravenswoodin nimi tulee kaiken kunniattomuuden varsinaiseksi nimitykseksi, niinkuin se jo nytkin on kaiken ilkeyden perikuva."
"Se ei koskaan tapahdu", lausui Ravenswood tulisesti. "Jos niin on sallittu, että minun pitää olla viimeinen Ravenswoodin nimen kantaja, niin vaatii velvollisuuteni sen entisiä omistajia kohtaan, että meidän nimemme minun mukanani häväistyksettä katoaa. Minä otan siis vastaan teidän vaatimuksenne ja suostun sekä aikaan että paikkaan. Arvattavasti olemme siellä kahdenkesken?"
"Kahdenkesken me taistelemme, ja yksinään on henkiin jäänyt palaava siltä taistelutantereelta."
"Sitten Jumala armahtakoon sen sielua, joka on surmansa saava", lausui Ravenswood.
"Niin olkoon!" sanoi eversti Ashton. "Sen verran suon hyvää sillekin miehelle, jota verisimmin vihaan ja tulisimmasta syystä. Nyt menkää, sillä meitä tullaan häiritsemään. Hietikkorannalla itään päin Wolfs-Hopen kylästä — päivän noustessa — ei muuta asetta kuin miekat."
"Hyvä on", vastasi Ravenswood, "en minä petä."