"Myönnetty, myönnetty — jätetään asia valtiosinetinvartian tutkittavaksi, ja määrätään toinen mies avuksi vain näön vuoksi — esimerkiksi lordi Hirplehooly, joka makaa vuoteen omana — hän on paras mies siihen. — Kirjoittakaa päätös päiväkirjaan, herra sihteeri. — Ja nyt, korkea-arvoisat herrat, olisi päätettävä, mitä tuon nuoren tuhlarin, Bucklaw'n herran, sakolla teemme — arvattavasti se on annettava herra rahastonvartialle?"
"Piru vieköön jauhopussini sitten", huudahti lordi Tuuliviiri, "ja teidän kätenne, joka aina kopeloi sen pohjaa! Olin aikonut ottaa sen omaksi välipalakseni."
"Käyttääkseni yhtä teidän rakkaista sananlaskuistanne, korkea-arvoinen herra", lausui markiisi, "te olette niinkuin myllärin koira, joka jo nuolee huuliansa ennenkuin pussin suu vielä on avattu. — Eihän sitä miestä vielä ole sakotettukaan."
"Mutta se voitaisiin tehdä parilla kynänvedolla", virkkoi lordi Tuuliviiri. "Olenhan minä näinä viimekuluneina kolmenakymmenenä vuotena aina myöntynyt kaikkiin käskyihin, allekirjoittanut kaikennäköisiä uskontunnustuksia, luopunut kaikesta, mitä on vaadittu, valallani vakuuttanut kaikki, mitä on ollut valalla vakuutettava, ja pitänyt kiinni velvollisuudestani valtakuntaa kohtaan sekä ylistyksen että moitteenkin aikoina. Tottapa siis näiden korkea-arvoisten herrojen parissa ei liene ketään, joka tahtoisi kieltää minulta hiukan kielenkostuketta niin monen kovan työn perästä?"
"Se olisi todellakin sangen kohtuutonta, korkea-arvoinen herra", vastasi markiisi, "jos olisimme arvelleet, että teidän janonne joskus kaipaisi tyydyttämistä tai että teidän kurkkuunne voisi tarttua jokin asia, joka tarvitsee irroittavaa huuhtelua."
Ja tähän lopetamme kuvauksen valtioneuvoskunnan istunnoista sillä aikakaudella.
[VIIDES LUKU.]
Vai tuliko kaikki soturit nää
vain loruja kuuntelemaan?
Ja muuan joutava kyynelkö sai
nuo miekat seisahtumaan?
Henry Mackenzie.