"Mikä nyt hätänä, Kaleb?" kysyi hänen herransa vuorostaan vähän säikähtyen, "onko joku osa tornia hajonnut?"
"Torniko hajonnut — ei, noki vain tulla tuprutti alas, ja ukkosen nuoli iski suoraan keittiöntakkaan, ja kaikki kilut ja kalut ovat hajallaan, mikä täällä, mikä tuolla, aivankuin Hotchpotchin herran tilukset. — Ja juuri kun meillä oli näin erikoisen suuriarvoisia ja suurisukuisia vieraita" — tässä hän kumarsi syvään herra William Ashtonille sekä hänen tyttärelleen — "eikä ole enää talossa muruakaan, mikä kelpaisi päivällispöytään — tai illalliseksikaan, sen verran kuin minä näen!"
"Sen hyvin uskon, Kaleb", virkkoi Ravenswood kuivakiskoisesti.
Kaleb kääntyi nyt herraansa päin puoleksi moittivin, puoleksi rukoilevin katsein ja puhui hänelle näin: "Ei meillä ollut juuri mitään erikoista varustettuna; me olimme vain lisänneet hiukan teidän tavalliseen päivälliseenne, armollinen herra — petti kuuver,[11] niinkuin Louvressa sanottaisiin — ainoastaan kolme lajia ja hedelmät neljänneksi."
"Lopeta nuo hullutuksesi, joista ei ole muuta kuin kiusaa, sinä ukko hupakko!" tiuskaisi Ravenswood närkästyksissään Kalebin turhista puuhailuista. Mutta hän ei uskaltanut kuitenkaan väittää ukon puhetta valheeksi pelosta, että siten saattaisi syntyä vielä naurettavampia kohtauksia.
Kaleb huomasi tämän etunsa ja päätti käyttää sitä hyväkseen. Mutta ensiksi hän nähdessänsä valtiosinetinvartian palvelijan astuvan sisään ja puhuvan salaa herralleen otti vaarin tilaisuudesta ja kuiskasi muutamia sanoja Ravenswoodin korvaan: "Olkaa vaiti, herra, Jumalan tähden. Jos minua huvittaa saattaa sieluni vaaraan sillä, että valehtelen talon kunnian säilyttämiseksi, niin eihän se ole teidän asianne. — Ja jos te annatte minun suorittaa työni häiritsemättä, niin lupaan olla kohtuullinen päivällislaitoksessani. Mutta jos te rupeatte panemaan vastaan, niin minä keitän kokoon pidot, jotka kelpaisivat vaikka herttualle."
Ravenswood huomasi parhaaksi antaa puuhaavan hovimestarin seurata omaa mieltänsä, ja tämä siis rupesi luettelemaan sormillansa: "Eipä siinä ollut kovin paljon ruokaa — ainoastaan sen verran, että neljä herrashenkilöä olisi saanut tarpeeksensa — ensimmäinen ruokalaji: salvokukkoja valkean kastikkeen kera ja kilipaistia ja siankinkkua vihannesten kera — toinen laji: paistettua jäniksenpoikaa ja täytettyjä rapuja ja vasikkapiirakkaa — kolmas laji: ukkoteertä — se on vielä mustempi nyt, kun se on noessa — ja torttuja ja hyytelöä ja vähän joutavia makeisia ja marjahilloa — eikä muuta ollutkaan", lopetti hän huomaten, että hänen herransa maltti jo alkoi loppua. "Eipä juuri muuta mitään ollut — paitsi vielä omenia ja päärynöitä."
Neiti Ashton oli nyt jo niin tointunut, että hän saattoi huomata, mitä hänen ympärillään tapahtui. Hän näki, että se omituinen luja rohkeus, jolla Kaleb luetteli olemattoman päivällisensä eri ruokalajeja, oli ristiriidassa Ravenswoodin töin tuskin hillityn suuttumuksen kanssa. Tämä kaikki näytti hänen silmissään niin hullunkuriselta, että hän, vaikka hän kaikin voimin koettikin taistella vastaan, purskahti hillittömään nauruun, johon hänen isänsäkin, hiljemmin sentään, yhtyi, ja samoin viimein Ravenswood itsekin, vaikka tiesikin pilkan koskevan hänen omaa asiaansa. Heidän naurunsa — sillä silminnäkijäin mielestä voi moni asia, josta me hyvin välinpitämättöminä luemme, näyttää erinomaisen naurettavalta — oli semmoinen, että koko vanhan salin seinät kajahtivat. Nauru lakkasi ja alkoi jälleen, se lakkasi ja alkoi yhä uudelleen hillittömin purskahduksin. Kaleb seisoi sillaikaa paikallansa, katse täynnä vakavaa närkästynyttä ja ylpeää arvokkuutta, joka teki asian vieläkin hullunkurisemmaksi katsojain mielestä ja kiihdytti yhä heidän nauruansa.
Vihdoin viimeinkin, kun naurajien keuhkot olivat hengästyksissä ja heidän voimansakin melkein lopussa, Kaleb huusi vähääkään välittämättä kohteliaisuudesta:
"Lieneepä, perhana soikoon, herrasväki syönyt oikein herrasmaisen aamupalan, kun saattaa nauraa yhtä iloisesti parhaan päivällisen turmeltumiselle, mitä kokin hyppysistä ikinä lienee lähtenyt, kuin jos se olisi hauskin juttu koko George Buchananin kirjassa. Mutta jos teidän vatsanne olisivat yhtä tyhjät kuin Kaleb Balderstonin, niin tyytyisittepä silloin vähempäänkin kikattelemiseen näin huolestuttavan asian johdosta."