Molemmat palvelijat olivat nyt lähteneet, ja heti, kun ovi heidän perässään oli sulkeutunut, rupesi valtiosinetinvartia pyytämään anteeksi liian kovaa nauruaan. Ja Lucykin sanoi toivovansa, ettei tuo lempeä, uskollinen ukko siitä suinkaan ollut tuskaantunut tai suuttunut.
"Kalebin ja minun täytyy kumpaisenkin oppia, jalo neito, kärsimään iloisin mielin tai ainakin maltillisesti sitä naurunalaisuutta, mikä joka paikassa aina seuraa köyhyyttä."
"Te teette itsellenne vääryyttä, Ravenswoodin nuoriherra, sen vakuutan kunniasanallani", vastasi hänen vanhempi vieraansa. "Minä luulen tuntevani teidän asianne paremmin kuin te itsekään ja toivon voivani osoittaa teille, että suon teille menestystä niissä ja että — sanalla sanoen, että teillä on edessänne parempi onni kuin mitä te huomaattekaan. Sillä välin voin vakuuttaa teille, etten pidä mitään niin suuressa arvossa kuin jaloa henkeä, joka kohottautuu kovan onnen yli ja pitää kunniallisten puutteiden kärsimistä parempana kuin velkaantumista tai antautumista muiden käskyläiseksi."
Nämä sanat valtiosinetinvartia oli lausuvinaan arasti, epäröivän herkkätuntoisesti, lieneekö siihen sitten ollut syynä pelko, että Ravenswoodin mieli pahoittuisi tai hänen ylpeytensä heräisi. Herra Ashton oli pelkäävinänsä, että kajoaminen tämmöiseen aineeseen, vaikka vain sivumennenkin ja vaikka Ravenswood itse oli sen ottanut puheeksi, olisi liikaa rohkeutta. Sanalla sanoen näytti aivan siltä kuin halu osoittaa ystävällisyyttä olisi yllyttänyt häntä puhumaan, mutta pelko, että sitä pidettäisiin liiallisena sekaantumisena, olisi pidättänyt häntä. Eipä kumma siis, että Ravenswoodin nuoriherra, joka ei vielä ollut kokenut paljon elämää, uskoi tuossa taitavassa hovimiehessä näkevänsä vakavuutta, jommoista todella ei olisi löytynyt koko tusinastakaan hänen kaltaisiaan miehiä. Hän vastasi sittenkin varovaisesti olevansa kiitollinen niille, jotka ajattelivat hänestä hyvää; ja sitten pyydettyänsä anteeksi vierailtaan hän poistui salista pitämään huolta heidän tarpeistaan niin paljon kuin asianhaarat sallivat.
Hänen neuvoteltuansa vanhan Anna-Maijan kanssa saatiin yösijavarustukset pian valmiiksi, sillä niiden suhteen ei ollut paljon valitsemisen varaa. Ravenswood antoi oman kamarinsa neiti Ashtonin käytettäväksi, ja Anna-Maija (aikoinaan sangen arvokas henkilö) tarjoutui hänen kamarineidokseen puettuna mustaan silkkileninkiin, joka ennen muinoin oli ollut Ravenswoodin mummon oma ja loistanut kuningatar Henrietta Marian hovitanssiaisissa. Sitten Ravenswood tiedusteli Bucklaw'ta ja kuultuansa hänen olevan kestikievarissa metsämiesten sekä muiden kumppaniensa seurassa hän käski Kalebin käydä siellä ja ilmoittaa, miten asiat olivat Wolfs Cragissa — että nimittäin vanhempi vieras välttämättömästi oli majoitettava salakamariin, ainoaan makuukamariin, joka voitiin laittaa semmoiselle miehelle sopivaan kuntoon — minkä vuoksi olisi parasta, jos Bucklaw voisi hankkia itselleen yösijan kylästä. Ravenswood puolestaan ei katsonut miksikään erikoiseksi epämukavuudeksi viettää yönsä salissa takkavalkean ääressä, matkaviittaansa kääriytyneenä. Ja sen ajan palvelijat Skotlannissa, vaikka he olisivat olleet kuinka korkeavirkaisia tahansa, useinpa myös suurisukuiset ja sivistyneet nuoret herratkin, pitivät puhtaita olkia tai kuivia heiniä paremman puutteessa sangen kelvollisena vuoteena.
Lockhard muuten oli saanut herraltansa käskyn tuoda vähän hirven lihaa kestikievarista, ja Kalebin piti panna parhaat keinonsa liikkeelle talon kunnian ylläpitämiseksi. Ravenswood kyllä toistamiseen tarjosi hänelle kukkaroansa. Mutta kun se tapahtui vieraan palvelijan nähden, niin Kaleb arveli velvollisuudekseen olla ottamatta vastaan, vaikka hänen sormiansa kutkutti. "Eikö hän olisi voinut salaa pistää sitä käteeni?" murisi Kaleb. "Mutta eihän meidän armollinen herra milloinkaan opi käyttäytymään niinkuin sopii tämmöisissä tilaisuuksissa."
Anna-Maija sillä välin, noudattaen Skotlannin syrjäisemmillä seuduilla vallalla olevaa tapaa, tarjosi vieraille hiukan karjansa tuotteita "kunnes parempi ruoka joutuisi valmiiksi." Ja toisen, ei vieläkään peräti unohtuneen tavan mukaan Ravenswood puolestaan vei herra Ashtonin torninsa korkeimmalle huipulle, jotta hän sieltä, kun myrsky oli nyt siirtynyt kauemmaksi, saisi ihailla avaraa, aukeata näköalaa ja "parantaa ruokahaluansa."
[YHDESTOISTA LUKU.]
"Hei, emäntä", hän sanoi näin,
jos kukon maksan edes sain,
ja vehnäleipäsirun vain,
ja porsaspaistin päänkin vielä
(Vaikken hänt' elostakaan kiellä),
näin pahall' enpä oiskaan miellä.