"Tässä olisi kaksitoista pennyä, poikaseni, vie ne Smalltrashin emännälle ja pyydä, että hän taas täyttäisi rasiani aivastuspulverilla. Kyllä minä sill'aikaa kääntelen varrasta sinun puolestasi — ja sinä saat siellä sirusen mesileipää vaivastasi."
Niin pian kuin vanhempi poika oli lähtenyt tälle asialle, katsoi Kaleb toista jäljelle jäänyttä paistinkääntäjää vakavasti ja lujasti silmiin, nosti pois tulelta sen vartaan lintupaistineen, jota hän oli luvannut hoitaa, paiskasi hatun päähänsä ja patikoi matkaansa paisti kädessä. Hän seisahtui kestikievarin ovelle vain sen verran, että kerkesi lyhyesti ilmoittaa, "ettei siksi yöksi linnassa ollut vuodetta herra Bucklaw'lle."
Liian lyhyesti oli Kaleb tämän sanomansa ilmoittanut, ja se muuttui jyrkän epäkohteliaaksi, kun se kestikievarin emännän suun kautta saapui perille. Bucklaw siis, niinkuin luultavasti tyynempi, vakavampikin mies, suuttui kovasti. Kapteeni Craigengelt teki sen ehdotuksen, johon kaikki läsnäolijat hurraten suostuivat, että lähdettäisiin tuota vanhaa kettua (hän tarkoitti Kalebia) ajamaan takaa ennenkuin hän pääsisi luolaansa ja että häntä sitten vaipalla lennätettäisiin. Mutta Lockhard ilmoitti käskevällä äänellä oman herransa sekä lordi Bittlebrainin palvelijoille, että valtiosinetinvartia panisi suuresti pahakseen pienimmänkin loukkauksen Ravenswoodin nuorenherran palvelijaa kohtaan. Lausuttuaan nämä sanat tarpeeksi painavalla tavalla, jotta takaa-ajotuumista tulisi loppu, hän poistui kestikievarista, vieden mukanaan kaksi palvelijaa, jotka kantoivat kaikkia ruokavaroja, mitä oli saatu kokoon. Tällä tavoin kulkien hän saavutti Kalebin juuri kun tämä oli jättänyt kylän taakseen.
[KAHDESTOISTA LUKU.]
Vai teiltä jotain odottaisin? — Ma teiltä
kyll' äsken kerjäsin — ei, pahempi —
varastin avuntyön — ja kaikkein pahin —
näin tehden eksyin aivan harhallen.
Rahaton, mutt'ei neuvoton.
Lystikäs kuva olisi siitä saatu, jos olisi maalattu tuon pienen pojan kasvot, ainoan vieraanmiehen, joka näki Kalebin rikoksen, joka loukkasi sekä omistus- että kohteliaisuuslakia. Hän istui liikkumatta, ikäänkuin hän olisi silmin nähnyt jonkin niistä kummituksista, joista hän oli kuullut talvisin iltapuhteilla tarinoita kerrottavan. Näin tehden hän kokonaan unohti oman tehtävänsä ja oli pyörittämättä varrastaan, josta seurasi, että tämän illan tapaturmien luku vielä eneni, sillä lammaspaistin toinen puoli kärventyi aivan sysimustaksi. Hämmästyksestään hän heräsi vasta silloin, kun sai aika kolahduksen Lightbodyn muorilta, joka (jos lieneekin muissa suhteissa ollut nimensä kaltainen) oli ruumiiltansa vakaa ja taitava käyttämään käsiänsä; sitä oli hänen miesvainajansakin, niin huhu kertoi, saanut omassa nahassaan kokea.
"Miksi sinä annoit paistin kärventyä, sinä keskenhautomaton epatto?"
"En tiedä", vastasi poika.