"No niin, Gilbert", lausui pappi, "mutta ettekö te juuri siinä huomaa korkeampaa tuomiota? — Hurskasten sukua ei nähdä leipäänsä kerjäilemässä. Huomatkaa, että tuon mahtavan sortajan poika nyt on niin pahassa pulassa, että hänen pitää elättää henkensä teidän pöytänne muruilla."
"Ja paitsi sitä", pisti nyt emäntä väliin, "eipä se ollutkaan lordi Ravenswoodia varten, jos tuo mies vain tahtoisi kuulla, mitä ihminen puhuu. Sitä apua tarvittiin valtiosinetinvartian ravitsemiseksi — niinhän sen herran nimi lienee, joka nyt on tuolla Wolfs Cragissa vieraisilla."
"Herra Wilhelm Ashtonko muka olisi Wolfs Cragissa!" huusi kummastunut vanteitten ja tynnyripuiden omistaja.
"Ja käsi kädessä lordi Ravenswoodin kanssa", lisäsi Lightbodyn muori.
"Hullu hupakko! — Tuo vanha juoruttelija ja juonittelija saisi sinut vaikka uskomaan, että kuu on vihreästä juustosta leikattu kannikka. Valtiosinetinvartia ja Ravenswood muka! Nehän ovat niinkuin kissa ja koira, jänis ja jahtihurtta."
"Ja minä sanon, että he ovat kuin mies ja vaimo, vieläpä paljoa paremmassa sovussa kuin muutamat pariskunnat", vastasi anoppi. "Ja sitä paitsi Peter Puncheon, joka oli kuninkaan tynnyrintekijänä, on kuollut, ja hänen paikkansa on avoinna, ja — —"
"Jumala varjelkoon, voitteko hillitä kiljuvia kurkkujanne?" tiuskaisi mestari. Yllämainittu selitys, se on huomattava, oli tullut niinkuin kaksiääninen laulupätkä oopperassa kahdesta suusta. Sillä nuorempi nainen rohkaistuneena siitä, että taistelu kallistui tähän suuntaan, toisti vielä kimakammalla äänellä jokaisen sanan niin pian kuin hänen äitinsä sai sen sanotuksi.
"Emäntä ei puhu mitään muuta kuin täyttä totta, mestari", virkkoi Girderin pääsälli, joka toran aikana oli tullut sisään. "Minä näin valtiosinetinvartian palvelijain juovan ja mässäävän Smalltrash-muorin luona, tuolla vastapäätä meitä."
"Ja onko heidän herransa Wolfs Cragissa?" kysyi Girder.
"On maar", vastasi luotettava mies.