"Moneen mielettömään tekoon hän sentään saattaisi taipua, sitä ette tekään voi kieltää, herra Ravenswood. Kuoleman tapauksen kautta hän on pian saava kelpo maatilan, jollei jo liene sitä saanut. Vanha rouva Girnington — kunnon akka muuten, vaikka hänen piintynyt häijyytensä vaikutti sen, ettei kukaan maailmassa voinut tulla toimeen hänen kanssansa — on luultavasti nyt jo kuollut. Kuusi perinnön osakasta on kuollut toinen toisensa perästä kartuttaen hänen rikkauttaan. Minä tunnen ne maat hyvin, ne ovat minun maitteni rajalla — se on mainio aateliskartano."
"Minä olen iloinen siitä," sanoi Ravenswood, "ja olisin vielä iloisempi, jos tietäisin, että Bucklaw, hänen onnensa täten muuttuessa, samalla myös muuttaisi seurakumppaninsa ja elämäntapansa. Craigengeltin ilmestyminen hänen uskottuna ystävänään ei juuri ole hyvä enne hänen siivosta elämästään."
"Craigengelt on pahan ilman lintu, se kyllä on totta", virkkoi valtiosinetinvartija. "Hän vain vaakkuu vankihuonetta ja hirsipuuta. — Mutta minä näen, että Kaleb on jo aivan maltiton, kun emme käy aamiaiseen käsiksi."
[SEITSEMÄSTOISTA LUKU.]
Kotihin jääkää, kuulkaa ukon sana.
Miks vieraan lieden ääreen pyritte?
Savumme lämpimämp' on heidän tultaan,
kotoinen ruoka terveellinen, vaikka
on koruton, mut herkut ulkomaiset
on myrkylliset, vaikka makeat.
Ranskalainen Portto.
Ravenswood jätti nyt ensi tilaisuuden tarjoutuessa vieraansa antaen heidän valmistautua matkaan, jolla ajalla hän itse ryhtyi niihin vähiin järjestelyihin, jotka oli suoritettava, ennenkuin hänen sopi päiväksi tai pariksi lähteä Wolfs Cragista. Välttämätöntä oli, että hän tästä asiasta puhui Kalebin kanssa, ja haettuaan hän löysi tämän uskollisen palvelijansa hänen nokisesta, rappeutuneesta komerostaan. Kaleb oli kovin iloinen vierasten lähdöstä, ja paraikaa hän laski, miten kauan tähteiksi jääneet ruokavarat säästäväisesti käyttäen saattaisivat vielä riittää Ravenswoodin herran pöydän tarpeisiin. "Hän ei ole mikään vatsan palvelija, Jumalan kiitos; ja Bucklaw on poissa, joka söisi vaikka hevosen satulankin alta. Krassisalatti ja palanen ohrakakkua, siinä on kyllin meidän nuorenherran aamiaiseksi samoin kuin minullekin. Sitten tulee päivällinen — eipä ole juuri paljon lihaa jäljellä lapaluussa; mutta kyllä sitä sentään kelpaa paistaa — kyllä sitä kelpaa paistaa aivan hyvin."
Hänen riemulliset laskunsa keskeytyivät, kun Ravenswood astui sisään ja vähän hämillään ilmoitti aikovansa ratsastaa valtiosinetinvartian seurassa Ravenswoodin linnaan ja jäädä sinne päiväksi tai pariksi.
"Armollinen Herra taivaassa varjelkoon!" sanoi vanha palvelija kalveten yhtä valkeaksi kuin hänen kädessään ollut pöytäliina.