"Olenpa kuitenkin saava kaikki kiinni", vastasi nauraen kaunotar, joka oli neiti Veren serkku; "onpa sitä sentään siinäkin, Nancy." Näin sanoen hän kääntyi aran neidon puoleen, joka ensiksi oli kääpiötä lähestynyt. "Etkös sinä nyt vuorostasi tiedustele kohtaloasi?"
"En millään muotoa!" sanoi tämä peräytyen. "Minä olen saanut tarpeeksi siitä, mitä sinusta kuulin."
"Hyvä on", virkkoi neiti Ilderton tarjoten kääpiölle rahaa, "minä tahdon sitten maksaa ennustuksestani ikäänkuin oraakkeli olisi sen lausunut kuninkaan tyttärelle."
"Totuutta", vastasi ennustaja, "ei osteta eikä myydä..." Näin sanoen hän yrmein ylenkatsein työnsi pois rahat, joita hänelle tarjottiin.
"Hyvä on", sanoi neiti. "Minä voin itsekin, Elshender vanhukseni, pitää ne matkarahoina tuolla takaa-ajomatkallani."
"Kyllä tuletkin niitä tarvitsemaan", vastasi tyly totuuden puhuja. "Rahatta onnistuu pyynti harvalle ja vielä harvemmin häntä pyydetään. Seis!" huusi hän neiti Verelle, kun neidit alkoivat lähteä. "Sinulle on minulla vielä sanottavaa. Sinulla on sitä, mitä kumppanisikin tahtoisivat omistaa tai ainakin he toivovat ihmisten ajattelevan että he sitä omistavat — kauneutta, rikkautta, korkean syntyperän, hyviä luonnonlahjoja."
"Salli minun seurata kumppaneitani, vanhus; minä välitän yhtä vähän imarteluista kuin povaamisista."
"Malta", jatkoi kääpiö tarttuen hevosen suitsiin. "Minä en olekaan mikään povaaja, en myöskään imartelija. Kaikilla näillä eduilla, joka ainoalla, on vastaavat paheensa — toivoton rakkaus, särkynyt sydän, luostarin synkeä elämä taikka inhoittava avioliitto. En edes minä, joka vihaan koko ihmiskuntaa, voisi toivottaa sinulle enempää kurjuutta, niin täynnä sitä on sinun elämäsi polku."
"Ja jos niin onkin, arvoisa vanhus, niin salli minun nauttia lohdutusta vastaisten vastoinkäymisten varalta niin kauan kun minulle vielä onnen päivä paistaa. Sinä olet vanha, sinä olet köyhä; sinun asuntosi on niin kaukana, ettet voisi saada mitään apua, jos tulisit sairaaksi taikka muuten joutuisit puutteeseen. Sinun elämäntapasi herättää monella tavalla oppimattoman rahvaan epäluuloa, joka kovinkin helposti voi puhjeta väkivallaksi. Suo minulle se ilo, että saisin tehdä edes yhden ihmisen olon hauskemmaksi! Suostu ottamaan minulta sitä apua, mitä minä voin tarjota. Tee se minun tähteni, jollet tahdokaan itsesi tähden, jotta sinun ennustamiesi onnettomuuksien tullessa minua ei vielä lisäksi painaisi se tuskallinen ajatus, että onneni päivät ovat kuluneet aivan turhaan!"
Vanhus vastasi sortuneella äänellä, puhuen pikemmin itsekseen kuin nuorelle neidolle: