"Hän on piiloutunut luolaansa", sanoi Hobbie, "ehkäpä siksi, että hän tahtoo olla poissa minun tieltäni; mutta kylläpä minä romahdutan alas sen mökkirähjän hänen korviensa päälle, jollen muulla keinolla pääse hänen kimppuunsa."
Neuvoteltuaan näin itsekseen hän korotti äänensä ja huusi Elshietä niin rukoilevasti kuin hänen kuohuvat tunteensa suinkin sallivat. "Elshie ystävä kulta!" Ei mitään vastausta. "Elshie, viisas Elshie-vanhus!" Kääpiö oli ääneti. "Rutto iskeköön koukkuiseen selkääsi!" mutisi Hobbie hampaittensa välistä, mutta sitten hän taas yritti saada äänensä lempeäksi. "Elshie ukko kulta, perin onneton ihminen pyytäisi vähän neuvoa sinun viisaudeltasi."
"Sitä parempi!" vastasi kääpiön kimakka, pahanilkinen ääni hyvin kaitaisesta, ampumareiän kaltaisesta ikkunasta, jonka hän oli laittanut ovensa viereen ja jonka kautta hän saattoi nähdä tulijat, vaikkeivät nämä nähneet häntä.
"Sitä parempiko!" virkkoi Hobbie vihastuen. "Mikä on sitä parempi, Elshie? Etkö kuule, että sanon olevani perin onneton ihminen?"
"Ja etkös sinä kuule minun sanovan, että se on sitä parempi? Ja enkö minä jo tänä aamuna sanonut, kun sinä olit olevinasi niin onnellinen, minkälainen ilta sinulle oli koittava!"
"Kyllähän sinä sanoit", vastasi Hobbie, "ja sen tähden juuri tulenkin nyt sinulta neuvoa pyytämään. Se, joka tiesi onnettomuuden jo ennakolta, mahtanee myös tietää parannuskeinon."
"En minä tiedä mitään parannuskeinoa maallisille suruille", vastasi kääpiö, "ja jos tietäisinkin, miksi auttaisin muita, kun ei yksikään ole minua auttanut? Eikö minulta ole ryöstetty rikkauteni, jolla olisin voinut sadoin kerroin ostaa kaikki nämä teidän autiot vuorenne? Ja säätyarvoni, johon verraten sinä olisit vain halpa mökkiläinen? Ja seurani, joka tarjosi kaiken, mikä on mielelle suloista, kaiken, mikä on mieltä ylentävää? Eikö minulta ole kaikkea tätä ryöstetty? Enkö minä nyt asu täällä, niinkuin vihoviimeinen hylkiö Jumalan luomassa maailmassa, tässä autioimmassa maan syrjäisessä sopukassa, itse vielä näöltäni inhottavampana kuin kaikki minun ympärilläni? Ja minulleko te muut tallatut maan madot valitatte tuskaanne, minulle, joka itse mäsäksi ruhjottuna vääntelehdin vaunun pyörien alla?"
"Saattaahan olla, että sinulta on ne kaikki ryöstetty", virkkoi Hobbie tuskansa katkeruudessa, "rahat ja ystävät, talot ja tavarat — saattaa olla, että ne kaikki on ryöstetty — mutta sinä et kuitenkaan ole saattanut koskaan tuntea sydämessäsi niin kipeää tuskaa kuin minä, sillä sinulta ei koskaan ole ryöstetty semmoista kuin Grace Armstrong. Ja nyt on kaikki minun toivoni mennyt tyhjäksi, enkä minä ikinä enää saa häntä nähdä!"
Tämän hän puhui syvimmällä mielenliikutuksella ja oli sen jälkeen kauan aikaa ääneti, sillä ryöstetyn morsiamen nimen mainitseminen oli Hobbie raukan sydämestä karkottanut kaiken vihan ja vimman. Ennen kun hän jälleen sai sanotuksi sanan erakolle, ojentautuivat tämän luiset kädet ja pitkät sormet, jotka olivat puristuneet suuren nahkasäkin ympärille, pienestä ikkunasta ulos. Säkki luisti sormista, putosi helähtäen maahan, ja samassa kuului taas kääpiön tyly ääni, joka puhui Hobbielle:
"Heh — heh tässä on voidetta, joka parantaa kaiken ihmissurun — niin kumminkin nuo kurjat ihmiset herkkäuskoisuudessaan luulevat. — Lähde nyt tiehesi, mene kotiisi kaksin verroin rikkaampana kuin mitä olit eilen, äläkä kiusaa minua enää kysymyksilläsi, valituksillasi, äläkä kiitoksillasi, ne ovat minulle kaikki tyynni yhtä inhottavia."