"Herra Jumala, tuo kaikki on kultaa!" huudahti Elliot vilkaistuaan säkin sisään. Sitten hän taas kääntyi erakon puoleen: "Suuri kiitos hyväntahtoisuudestasi, ja mielelläni antaisin sinulle velkakirjan tästä hopeasta, taikka kiinnityksen Wideopenin talon maihin. Mutta Elshie, puhuakseni suuni puhtaaksi, en kuitenkaan juuri huolisi ottaa tätä rahaa käteeni ennen kun tiedän, että se on kunniallisella tavalla saatua — sillä se kenties voisi muuttua mukulakiviksi ja saattaa jonkun köyhän miehen vahinkoon."
"Taikauskoinen hupsu", tiuskaisi kääpiö, "kylläpä tuo roska on puhtainta metallimyrkkyä, mitä ikinä on kaivettu maan sisuksista. Ota se, kuluta se, ja tuottakoon se sinulle yhtä paljon menestystä kuin se on minulle tuottanut!"
"Mutta niinkuin jo sanoin", jatkoi Hobbie, "en oikeastaan tahtonut kysyä sinulta neuvoja rahan suhteen, olihan minulla kelpo latorivi, eikä kolmeakymmentä sen koreampaa sarvipäätä ollut nähtävänä missään muualla tällä puolen Cat-railia. Mutta olkoot tavarat olleet ja menneet, kunhan vain voisit neuvoa minua hiukan Gracen jäljille, niin rupeaisin sinun ikuiseksi orjaksesi kaikissa asioissa, jotka eivät koske sieluni autuutta. Voi, Elshie, puhu, vanhus, puhu!"
"No hyvä", vastasi kääpiö, ikäänkuin suuttuneena hänen itsepintaisuudestaan, "koska sinulla ei vielä ole kylliksi omista suruistasi, vaan tahdot sälyttää selkääsi toverinkin tuskat, niin hae ryöstettyä lännestä."[13]
"Lännestäkö? Se on avara sana!"
"Se on viimeinen sana", lausui kääpiö, "jonka viitsin puhua sinulle" ja näin sanoen hän vetäisi ikkunansa luukun kiinni, jättäen Elliotin ymmärtämään hänelle annetun neuvon miten parhaiten taisi.
"Lännestä! Lännestä!" ihmetteli Hobbie. "Se puoli maata on jokseenkin rauhaisaa, jollei hän tarkoittaisi Todholen Jackia, mutta ei siitä ukko-rähjästä ole enää tämmöisiin kepposiin. Lännestä! Niin totta kuin elän, se oli varmaan Westburnflat! — Elshie!" huusi hän, "onko se Westburnflat? Jos minä olen väärässä, niin sano: ei! En tahtoisi syyttää viatonta naapuria väkivallasta. — Eikö mitään vastausta? — Sitten se varmaan on tuo Ruskea Rosvo — enpä olisi kuitenkaan uskonut, että hän uskaltaisi käydä minun kimppuuni, niin suuri suku kuin minulla sitä paitsi on — mahtaapa hänellä nyt olla parempikin turva takanansa kuin nuo hänen ystävänsä Cumberlandissa. — Hyvästi nyt, Elshie, ja paljon kiitoksia — en huoli nyt kuitenkaan vaivata itseäni tuolla kullalla, sillä minun pitää joutua ystäviäni vastaan sovitulle paikalle. Jollet siis viitsi avata ikkunaa, niin saat tulla noutamaan sen mentyäni."
Ei mitään vastausta kuulunut nytkään.
"Hän on kuuro tai hullu tai kumpaakin, mutta ei minulla ole aikaa jäädä tänne hänen kanssaan lörpöttelemään."
Ja Hobbie Elliot ratsasti pois sille kohtauspaikalle, jonka hän oli ystävilleen määrännyt.