"Se oli Gracen käsi", sanoi hän, "ja minä voin vannoa, että tunnen sen vaikka tuhansistakin käsistä. Ei ole yhtään sen vertaista tällä puolen Lowdenin. Meidän pitää saada hänet pois tuolta, vaikka meidän täytyisi repiä Westburnflatin torni kivi kiveltä."
Earnscliff, vaikka hän suuresti epäilikin, voisiko edes rakastajankaan silmä tuntea näin kaukaa kauniin tyttösen kättä, ei kuitenkaan tahtonut sanoa mitään, joka olisi masentanut hänen ystävänsä toivoa. Päätettiin siis vaatia tornin haltijaa avaamaan ovensa.
Kun tulokkaat olivat jonkin aikaa huutaneet ja toitottaneet torviaan, ilmestyivät vihdoin erääseen ovenpuoleiseen ampumareikään vanhan akan laihat kasvot.
"Se on rosvon äiti", virkkoi yksi Ellioteista. "Hän on vielä kymmenen kertaa ilkeämpi poikaansa, ja hänen syykseen luetaan monet niistä pahoista teoista, jotka poika tekee meidän maassamme."
"Keitä te olette? Mikä teillä on asiana?" kysyi tuo poikansa arvoinen äiti.
"Me haemme William Graemea, Westburnflatin isäntää", sanoi Earnscliff.
"Hän ei ole kotona", virkkoi ämmä.
"Milloin hän läksi pois?" jatkoi Earnscliff.
"En tiedä", vastasi ovenvartija.
"Milloin hän tulee kotiin?" kysyi Hobbie Elliot.