"Juuri niin, pojat, ja minun vereni kiehahtikin siitä; mutta — Grace Armstrong on sen taas koreasti asettanut."
"Mutta karjamme, Hobbie", virkkoi John Elliot, "aivanhan me olemme häviöllä. Harry ja minä kävimme ulkolaitumilta keräämässä mitä siellä saattoi olla, mutta siellä oli tuskin sorkkaakaan jäljellä. Enpä tiedä kuinka me voimme tulla toimeen — meidän täytynee lähteä sotaan, pelkään minä. Westburnflatilla ei ole varaa, vaikka olisikin tahtoa, maksaa meidän vahinkoamme; häneltä emme saa mitään korvausta, paitsi sen, minkä otamme hänen omista luistansa. Hänellä ei ole yhtään nelijalkaista paitsi tuo pahankurinen koni, jolla hän ratsastelee, ja sekin on pahasti lamautunut hänen yöretkillään. Me olemme joutuneet perinjuurin häviöön."
Hobbie katsahti surullisesti Grace Armstrongiin, joka vastasi siihen luomalla silmänsä alas ja huokaamalla hiljaa.
"Älkää olko niin alakuloisia, lapsukaiseni", lausui mummo, "onhan meillä kelpo ystäviä, jotka eivät suinkaan jätä meitä tähän hätään. Onhan herra Thomas Kittleloof serkkuni kolmannessa polvessa äidin puolelta; hänellä on koko kasa hopeata ja onhan hän sitä paitsi saanut paroninkin arvon, siitä että hän oli toimitusmiehenä, kun meidän maamme yhdistettiin Englantiin."
"Hän ei antaisi äyriäkään, vaikka hän sillä voisi pelastaa meidät nälkään nääntymästä", sanoi Hobbie, "ja jos hän antaisikin, niin jokainen sillä rahalla ostettu leipämuru tarttuisi kurkkuuni muistaessani, että se oli osana siitä hinnasta, jolla meidän vanhan Skotlantiparan kruunu ja itsenäisyys myytiin."
"Onpa sitten Dunderin herra, joka on vanhimpia sukuja Tiviotdalessa."
"Hän istuu Tolbooth-linnassa, äiti, Midlothianin Sydämessä[16] tuhannen shillingin vuoksi, jotka hän on ottanut velaksi Saunders Wyliecoatilta, tuolta kirjurilta."
"Voi sitä mies-parkaa!" huudahti vanha Elliotin emäntä, "emmekö voisi lähettää hänelle jotain, Hobbie?"
"Te unohdatte, mummo kulta, että olemme itse avun tarpeessa", sanoi Hobbie vähän maltittomasti.
"Niinpä minä tosiaan unohdin, kultaseni", vastasi hyväntahtoinen emäntä, "aivan samassa hetkessä; onhan niin luonnollista, että suku ja heimo muistetaan ennen omaa itseä. Mutta onhan nuori Earnscliffkin olemassa."