"Hänellä ei ole liikaa itselläänkään ja mokoma suuri sukunimi kannettavanaan", virkkoi Hobbie, "häpeä olisi sälyttää vielä meidänkin vaivamme hänen niskoilleen. Ja kuulkaa, kun sanon teille, mummo, eihän siitä ole mitään apua, että te istutte näin ja luettelette koko sukunne ja heimonne arvonimet ikäänkuin noissa kelpo nimissä olisi taikavoima, joka voisi meitä auttaa. Suuret herrat ovat jo unohtaneet meidät, ja meidän omaan säätyymme kuuluvilla ei ole itselläänkään juuri liikaa, millä toimeen tulla. Meillä ei ole yhtään ystävää, joka voisi tai tahtoisi auttaa meitä laittamaan tätä taloa taas kuntoon."
"Sitten, Hobbie, turvautukaamme ainoastaan häneen, jolla on voimaa nostaa meille ystäviä ja varoja lakealta kankaaltakin, niinkuin on tapana sanoa."
Hobbie kavahti jaloilleen. "Te olette oikeassa, mummo!" huudahti hän. "Te olette oikeassa! Minä tunnen erään ystävän lakealla kankaalla, joka sekä voi että myös tahtoo auttaa meitä. Tämän päiväiset hyörimiset ja pyörimiset ovat saattaneet pääni aivan pyörryksiin. Minä jätin tänä päivänä niin paljon kultaa maahan Mucklestane-Moorilla, että voisin sillä varustaa uudestaan vaikka kaksikin kertaa Heugh-footin talon tavaroilla ja karjalla, ja minä olen aivan varma, ettei Elshie kieltäisi meitä sitä käyttämästä."
"Elshiekö?" kysyi mummo kummastuneena. "Mitä Elshietä sinä tarkoitat?"
"Mitä muuta minä tarkoittaisin, kuin Viisasta Elshietä, Mucklestanen vanhusta?" vastasi Hobbie.
"Jumala varjelkoon, poikaseni, että lähtisit noutamaan vettä rikkinäisistä vesialtaista tai hakisit apua niiltä, jotka ovat tekemisissä paholaisen kanssa! Ei heidän lahjoistansa tule koskaan onnea eikä koskaan ole siunausta heidän teillänsä. Ja koko maakunta tietää, että tuo Elshie ei ole hyvä mies. Voi jos täällä olisi laki voimassa ja se suloinen, rauhallinen oikeuden käyttö, joka saattaa kuningaskunnat kukoistamaan rehellisyydessä ja hurskaudessa, niin eipä sallittaisi mokoman pysyä elossa! Noita ja velho ovat maan kirouksena ja turmiona."
"Totta tosiaan, äiti", vastasi Hobbie, "sanokaa vain mitä tahdotte, mutta minun luullakseni ei noidilla eikä velhoilla ole enää samaa voimaa kuin ennen muinoin. Sen ainakin tiedän, että tuommoinen pahan miettijä kuin Ellieslaw'n ukko, tai tuommoinen pahantekijä, kuin tuo helvetin heittiö Westburnflat, ovat maalle suuremmaksi kiusaksi ja kiroukseksi kuin koko joukko pahimpia noita-ämmiä, jotka koskaan ovat ratsastaneet luudanvarrella tai lukeneet loitsujaan laskiaisaattona. Ei Elshie olisi juuri hopussa tullut polttamaan taloani ja talliani poroksi, ja tahdon kuin tahdonkin mennä kysymään, eikö hän ottaisi rakentaakseen niitä jälleen. Hänen tavaton taitonsa on kuuluisa koko maakunnassa aina Broughiin asti, joka kuuluu Stanmoren piiriin."
"Malta vielä vähäisen, poikaseni, muista toki, että hänen apunsa ei ole kaikille ollut onneksi. Kuolihan Jack Howden lehtien karisemisen aikana samaan tautiin, josta Elshie oli häntä parantavinaan. Ja vaikka hän paransi Lambsiden lehmän suotaudista,[17] niin onpa sitä vastoin kulkutauti vaivannut hänen lampaitansa pahemmin kuin koskaan ennen. Ja sitten olen kuullut hänen haukkuvan koko ihmiskuntaa niin pahoin, että tuntuu siltä kuin hän tahtoisi lyödä Luojaa vasten silmiä. Ja muistathan itsekin sanoneesi hänet ensi kerran nähtyäsi, että hän oli pikemmin menninkäisen kuin elävän olennon näköinen."
"Älkää, äiti", sanoi Hobbie, "ei Elshie ole niin musta kuin miksi häntä mustataan. Häntä on kyllä julma katsella, niin kyttyräselkäinen hän on, se on totta, ja rumia sanoja hänellä myöskin on suussaan, mutta hän haukkuu pahemmin kuin puree. Jos nyt siis saisin hiukan haukatakseni, sillä en ole tänä päivänä saanut vielä suuhuni muruakaan, niin kävisin pariksi kolmeksi tunniksi pitkäkseni hevosen viereen ja lähtisin sitten Mucklestane-Moorille kohta aamun koittaessa."
"Miksi ei nyt kohta yöllä, Hobbie?" kysyi Harry. "Minäkin tulisin kanssasi."