"Minun hevoseni on väsyksissä", vastasi Hobbie.
"Sinä saat ottaa minun hevoseni", sanoi John.
"Mutta minä olen itsekin hiukan väsyksissä."
"Sinäkö väsyksissä?" pilkkasi Harry. "Hyi häpeä! Olen nähnyt sinun istuvan satulassa koko vuorokauden yhtä mittaa, enkä ole koskaan kuullut suustasi tuommoista sanaa kuin 'väsymys'."
"Yö on kovin pimeä", sanoi Hobbie nousten ylös ja katsoen ulos mökin ikkunasta, "ja totta puhuakseni, ja häpeä hiiteen — vaikka Elshie todellakin on kelpo mies, niin tahtoisinpa kuitenkin mieluummin valoisan päivän seurakseni, kun menen hänen puheilleen."
Tämä suora tunnustus teki lopun väittelystä, ja Hobbie, valittuaan siten keskitien veljensä uhkarohkean neuvon ja mummon pelkurimaisten varoitusten välillä, virvoitti itseään ruoalla, semmoisella mitä tässä mökissä oli tarjona. Sitten hän, sanottuaan kaikille sydämelliset jäähyväiset, meni vajaan ja kävi pitkäkseen uskollisen ratsunsa viereen. Hänen veljensä ottivat yhteiseksi vuoteekseen muutamia olkikupoja, jotka olivat levitetyt navetan permannolle, missä Annaplen lehmä muulloin seisoi, ja naisväki valmisti itselleen yösijan niin mukavasti kuin mökissä oli mahdollista.
Heti kun päivä alkoi koittaa, nousi Hobbie ja suittuaan sekä satuloituaan hevosensa läksi matkaan Mucklestane-Moorille. Hän ei tahtonut seuraansa kumpaakaan veljeään, sillä hän luuli kääpiön olevan myöntyvämmän, jos hänen luokseen tultiin yksin.
"Se mies", arveli hän itsekseen, "ei rakasta seuraa, yksi ihminen kerrallaan on jo hiukan enemmän kuin hän sietää. Olisipa hauska tietää, lieneekö hän pujahtanut ulos hökkelistään korjaamaan tuota rahasäkkiä. Jollei hän ole sitä tehnyt, niin on joku mahtanut saada siitä hyvät tuomiset itselleen, ja minä saan aika pitkän nenän. Hei, Tarras", sanoi hän hevoselleen, iskien kannukset sen kupeisiin, "ojenna jalkojasi paremmin, poikaseni, meidän pitää joutua paikalle, jos mahdollista, ensimmäisinä."
Hän oli nyt kankaalla, jota nousevan auringon säteet jo alkoivat valaista. Tuolle pienelle mäelle, jonka rinnettä hän paraikaa ajoi alas, näkyi kääpiön asunto selvästi, vaikka kaukaa. Mökin ovi aukeni ja Hobbie näki omin silmin sen kumman, josta hän jo monesti oli kuullut puhuttavan. Kaksi ihmishahmoa (jos kääpiötä sopi siksi sanoa) astui ulos erakon yksinäisestä asunnosta ja seisoi nyt ulkoilmassa ikäänkuin puhellen keskenään. Pitempi kumartui äkkiä nostaakseen jotakin, joka oli maassa oven vieressä, sitten molemmat astuivat vähän syrjemmäksi ja seisahtuivat, ikäänkuin hartaasti keskustellen. Koko Hobbien taikauskoinen pelko heräsi uudestaan, kun hän näki tämän. Oli yhtä vähän luultavaa että kääpiö avaisi ovensa jollekin kuolevaiselle kuin että joku tulisi vapaaehtoisesti sinne yöllä käymään. Siinä varmassa uskossa, että hän näki noidan puhelemassa isäntänsä kanssa, pidätti Hobbie yhtaikaa sekä hevostaan että hengitystään, sillä hän ei tahtonut suututtaa kumpaakaan noista olennoista häiritsemällä äkkiä heidän keskusteluansa. He olivat luultavasti kuitenkin huomanneet hänen tulonsa, sillä tuskin Hobbie oli hetken aikaa seisonut paikallansa, kun kääpiö jo palasi mökkiinsä. Hänen seurassaan oleva pitempi hahmo pujahti kasvitarhan aitauksen taakse ja katosi kummastelevan Hobbien silmien edestä.
"Onkohan ihminen koskaan ennen nähnyt tuommoista!" ihmetteli hän, "mutta minä olen nyt niin pahassa pulassa, että ratsastan tältä mäeltä hänen luokseen, vaikka siinä olisi itse Belsebub."