Vaikka hän oli näin rohkaissut mieltänsä, niin hän kuitenkin hillitsi hevosensa juoksua, kun hän, tultuaan juuri sille paikalle, missä tuo pitkä haamu viimeksi oli näyttäytynyt, huomasi pienen, pyöreän, karvaiselta näyttävän olennon, joka tirkisteli kanervikosta aivan kuin pieni mäyräkoira.
"En ole koskaan kuullut hänellä olevan koiraa", virkkoi Hobbie, "mutta monta pirua sanotaan olevan hänellä ympärillään — Herra Jumala suokoon minulle anteeksi, että tulin maininneeksi sen nimen! — Kas, se pysyy paikallaan, mikä se sitten lieneekin — kun ei vain olisi mäyrä — mutta kuka voi tietää, mihin kaikkiin muotoihin haltiat voivat pukeutua ihmistä peloittaakseen — ken voi taata, ettei se muutu leijonaksi tai krokotiiliksi, kun tulen likemmäksi. Entä, jos viskaisin sitä kivellä. Sillä jos se muuttaa muotoaan, kun tulen sen likelle, niin eipä Tarras silloin voi olla karkaamatta; ja olisi liian raskasta taistella yhtaikaa pirun ja hevosen kanssa."
Hobbie viskasi varovasti kiven, mutta hahmo ei liikahtanut. "Eipä se olekaan elävä olento", virkkoi Hobbie astuen lähemmäksi. "Onpa vain sama rahasäkki, jonka hän viskasi eilen ulos ikkunasta ja tuo toinen kummallinen pitkä huiskale on tuonut sen nyt näin paljon likemmäksi minua." — Hobbie meni lähemmäksi ja nosti maasta raskaan, karvaisesta nahasta tehdyn säkin, joka oli täpötäynnä kultaa. "Herra Jumala armahtakoon!" virkkoi hän, kun hänen sydämensä vuoroin täyttyi riemulla ja uuden elämän toivolla, vuoroin pelolla, että tämä apu oli annettu jossakin pahassa tarkoituksessa. — "Herra Jumala armahtakoon! Hirvittää, kun pitää sormin koskea sellaiseen, joka äsken on ollut pahan olennon kynsissä. En saa mielestäni pudistetuksi uskoa, että tässä kaikessa on saatana tehnyt vehkeitänsä. Mutta minä olen päättänyt käyttäytyä kuin rehellinen mies ja hyvä kristitty ainakin, tapahtukoon sitten mitä tahansa."
Hän lähestyi mökin ovea, kolkutti useita kertoja, mutta kun ei tullut vastausta, hän korotti äänensä ja huusi mökin asukkaalle: "Elshie! Elshie vanhus! Minä tiedän, että sinä olet kotona ja valveilla, sillä minä näin sinut oven edustalla, kun ratsastin mäkeä alas. Tahdotko tulla hetkeksi ulos miehen puheille, jolla on lausuttavana sinulle paljon kiitoksia? — Kaikki mitä sinä puhuit Westburnflatista oli täyttä totta, mutta hän on jo lähettänyt Gracen terveenä ja vahingoittumattomana takaisin, niin ettei meille ole tullut mitään sellaista vahinkoa, jota emme voisi kestää ja kärsiä. Tahdotko tulla hetkiseksi ulos, mies, tai edes vain sanoa, kuuletko mitä minä puhun? No hyvä, vaikka et vastaa mitään, tahdon kuitenkin jatkaa juttuani. Minä olen niin ajatellut, että olisi ikävä nuoren kihlatun parin, semmoisen kuin Gracen ja minun, lykätä häänsä moneksi vuodeksi eteenpäin, kunnes olisin käynyt ulkomailla ja palannut sieltä varakkaana miehenä. Ei kuulu enää olevan lupaakaan ottaa sodassa saalista niinkuin ennen muinoin, eikä kuningattaren palkkakaan ole kovin runsas — siitä ei juuri suuria summia säästy. Sitäpaitsi minun mummoni on vanha — ja sisareni saisivat vain istua ja torkkua uunin nurkassa, kun minulla ei olisi myötäjäisiä, millä heitä auttaisin. — Ja Earnscliff tai muut naapurit, taikka kukaties sinä itsekin, Elshie, voisitte kenties joskus olla jonkin hyvän avun tarpeessa, jonka Hobbie Elliot voisi teille toimittaa — ja surkeatahan olisi, jos vanha Heugh-footin talo jäisi kokonaan kylmille. Olenpa siis arvellut — mutta piru vieköön minut, puhuakseni suuni puhtaaksi", jatkoi hän keskeyttäen sanatulvansa, "jos rupean anomaan armon lahjoja semmoiselta, joka ei viitsi sanoa minulle edes yhtä sanaa, että voisin tietää, kuuleeko hän, mitä puhun!"
"Puhu mitä tahdot — tee mitä tahdot", vastasi kääpiö viimeinkin mökistään, "mutta lähde tiehesi ja jätä minut rauhaan."
"Hyvä, hyvä", sanoi Elliot, "kun sinä kumminkin tahdot kuulla minua, niin puhun aivan lyhyesti. Koska olet niin hyvä ja sanot tahtovasi lainata minulle niin paljon rahaa, että voin sillä jälleen rakentaa ja varustaa Heugh-footin talon, niin tahdon puolestani ottaa vastaan sinun hyväntahtoisen apusi syvästi kiitollisena. Ja totta puhuen, luulisin sen olevan yhtä hyvin tallella minun käsissäni kuin omissasikin, jos sinä jätät sen tällä lailla jokaisen lurjuksen otettavaksi, puhumattakaan siitä, että se voi joutua hukkaan teljettyjen ovien ja lukkojenkin takana, kun parhaat naapuritkin tekevät tuhoja, niinkuin äsken sain vahingokseni kokea. Sanon vielä kerran, että minä, koska sinä pidät minusta sen verran huolta, tahdon hyvällä mielellä ottaa vastaan ystävällisen lahjasi. Äidilläni on elinaikainen omistus- ja minulla perintöoikeus Wideopenin tilaan ja me annamme sinulle rahoistasi siihen kiinnityskirjan ja maksamme korot puolivuosittain. Saunders Wyliecoat kirjoittaa kiinnityskirjan, eikä sinulle tule menoja siitä."
"Lopeta jo toki lorusi ja lähde siitä tiehesi!" virkkoi kääpiö. "Sinun lörpöttelevä, härkäpäinen rehellisyytesi tekee sinut sietämättömämmäksi kuin jos olisit vikkeläsorminen hoviherra, joka ottaisi toisen miehen koko omaisuuden vaivaamatta häntä pienimmälläkään kiitoksella, selityksellä, tai anteeksipyynnöllä. Mene tiehesi, sanon minä, sinä olet noita kesyluontoisia orjia, joiden sana on yhtä hyvä vakuus kuin heidän velkakirjansa. Pidä rahat, niin hyvin pääoma kuin korotkin, kunnes niitä sinulta joskus vaadin."
"Mutta", jatkoi itsepäinen talonpoika, "meillä on, Elshie, kummallakin sekä elämä että kuolema edessämme, ja olisi tosiaankin parempi, jos olisi jotain paperille kirjoitettuna tämän asiamme vakuudeksi. Jos siis kirjoittaisit vain pienen muistiinpanon tai muun lipun, millä lailla itse tahdot, niin minä kopioittaisin sen ja kirjoittaisin nimeni alle hyvämaineisten vierasten miesten nähden. Kuitenkin, Elshie, minä pyytäisin, ettet panisi siihen mitään, mikä voisi olla minun sielulleni vahingoksi, sillä aion viedä paperin papinkin luettavaksi, ja siitä tulisi sinulle itsellesi vain turhaa vastusta. Mutta nyt minä lähdenkin pois, sillä sinä mahdat jo olla kyllästynyt minun lörpöttelyyni, ja minäkin olen kyllästynyt sellaiseen lörpöttelyyn, johon ei tule mitään vastausta. — Ja jonakin päivänä tuon sinulle palasen hääkakkua, ja ehkä tuon Gracenkin silloin nähtäväksesi. Sinun mielesi ihastuisi nähdessäsi Gracen, vaikka olisit kuinka tyly — Herra Jumala! toivon että kääpiö voi hyvin, vaikka hän huokasikin raskaasti — tai kenties hän luuli minun puhuvan taivaallisesta armosta[18] eikä Grace Armstrongista. Voi mies parkaa, pelkäänpä pahoin, ettei hän olekaan oikealla tiellä! Mutta epäilemättä hän on minulle hyvä kuin pojalleen, vaikka hauskannäköinenpä isä minulla olisi ollut, jos hän olisi ollut hänen kaltaisensa."
Hobbie lakkasi viimeinkin kiusaamasta hyväntekijäänsä loruillaan. Hän ratsasti iloisena kotiin näyttämään saalistansa ja neuvottelemaan, millä lailla se vahinko, minkä Westburnflatin Ruskea Rosvo oli tuottanut hänen talolleen, saataisiin parhaiten korjatuksi.