"Te ette saa jättää meitä, Sir Frederick", pyysi herra Vere, "meidän täytyy tarkastaa sotamiesluettelomme."
"Minä lähden vielä tänä iltana, herra Vere", vastasi Sir Frederick, "ja lähetän teille kotoa kirjeellisesti päätökseni tästä asiasta."
"Vai niin", virkkoi Mareschal, "ja lähetätte tuomaan rakuunajoukon Carlislesta, joka samassa saa ottaa meidät vangeiksi? Katsokaa, Sir Frederick, minä puolestani en tahdo tulla yksin jätetyksi enkä petetyksi; ja jos te tänä iltana lähdette Ellieslaw'n kartanosta, niin ette pääse muutoin kuin minun kuolleen ruumiini ylitse."
"Hyi häpeä, Mareschal!" moitti herra Vere, "kuinka pikaisesti te ymmärrätte väärin meidän ystävämme aikomukset! Minä olen varma siitä, että Sir Frederick laskee vain leikkiä; sillä jollei hän olisikaan niin kunniallinen mies, että meistä luopuminen voisi johtua hänen mieleensä, niin ei hän kuitenkaan voi olla muistamatta, että meillä on täydet todistukset käsissä hänen osallisuudestaan tähän hankkeeseen sekä hänen hartaasta toimeliaisuudestaan sen hyväksi. Hän ei myöskään voi olla tietämättä, että ensimmäinen ilmoittaja on hallitukselle sangen tervetullut mies, ja että, jos kysymykseen tulee, kuka ensiksi saa viedyksi sanan asiasta, me helposti voimme ehtiä muutamia tunteja ennen häntä."
"Sanokaa: 'minä ehdin', älkääkä: 'me', kun puhutte siitä, kuka tämmöisessä petoksessa voi ennättää edelle; minä puolestani en pane hevostani juoksuun tuommoisen palkintopikarin saamiseksi", lausui Mareschal, hampaittensa välistä lisäten: "Aika kelpo konnapari tämä, jolle mies voi uskoa kaulansa!"
"Ei minua voida peloittelemalla estää siitä, mitä pidän sopivana", virkkoi Sir Frederick Langley, "ja ensi tehtäväni on lähteä Ellieslaw'n kartanosta. Ei minulla ole mitään syytä pitää sanaani semmoiselle", hän katsahti Vereen, "joka ei ole pitänyt lupaustansa minulle."
"Missä suhteessa", kysyi herra Vere viitaten kädellään ja pyytäen kuumaverisen sukulaisensa olemaan hiljaa, "ja millä tavalla olen syönyt teille antamani sanan, Sir Frederick?"
"Kaikkein syvimmästi ja kipeimmästi koskevassa asiassa — te olette pettänyt minua aiotun sukulaisuusliittomme suhteen, jonka, niinkuin hyvin tiedätte, piti olla valtiollisen liittomme panttina. Neiti Veren ryöstö ja takaisintuonti, kylmyys, jolla hän aina minua kohtelee, ja tyhjät korupuheet, joilla te aina häntä puolustatte, ovat, sen nyt näen, pelkkiä verukkeita, siksi että maatilat, jotka perintö-oikeuden nojalla ovat teidän tyttärenne omat, pysyisivät vielä edelleen teidän hallussanne, ja että te saisitte minut välikappaleeksenne tähän hulluun vehkeilyyn, syöttämällä minua toiveilla, joita ette kuitenkaan aio täyttää."
"Sir Frederick, minä vannon kaiken pyhän kautta — — —"
"Minä en huoli enää mistään vannomisista; te olette jo liian kauan narraillut minua", vastasi Sir Frederick.