Hän jupisi vielä joitakuita oppineita sanoja ja lopetti ilmoittamalla Ramsayn ystävälle paljoa ymmärrettävämmällä englanninkielellä kuin oli ollut hänen latinansa, että hän piti tätä maksajanansa lääkkeistä, hoidosta ja luonakäynnistä, jota oli toimitettu tai toimitettava tälle tuntemattomalle henkilölle.
Mestari George vastasi vain pyytämällä häntä lähettämään laskunsa jo tiliinpantavastaan ja olemaan vaivaantumatta sen enempää, jollei hän lähettäisi sanaa. Rohtokauppias oli viitan hiukan pudotessa syrjään tehnyt muutamia havaintoja, joiden perusteella hänellä ei ollut suuriakaan toiveita tämän satunnaisen potilaan maksukyvystä. Mutta nähdessään vieraan puoltajaksi varakkaan kansalaisen kävi hän hiukan vastahakoiseksi luovuttamaan miestä hallustaan, ja tämän Temple Barin Esculapiuksen[12] lähettämiseksi omaan asuntoonsa tarvittiin lyhyt ja ankara vihjaus mestari Georgen taholta, joka kaikessa sävyisyydessään kykeni tarpeen tullen ilmaisemaan sellaista pontevuutta.
Heidän päästyään eroon mr. Raredrenchista yrittivät Jenkin ja Tunstall armeliaasti riisua potilaalta pitkää harmaata viittaa, mutta kohtasivat lujaa vastarintaa hänen omasta toimestaan. "Ennen henkeni — ennen henkeni", jupisi hän epäselvästi. Hänen siten ponnistellessaan päällysvaatteensa säilyttämiseksi, joka oli liian hapera kestämään reutomista, repesi se viimein kovasti ritkahtaen. Potilas oli silloin uudestaan pyörtymäisillään, kun istui siinä heidän edessään pukineissa, joiden paikattu ja kursittu kurjuus herätti sekä sääliä että naurua. Siinä oli varmaan ollut syy hänen vastahakoisuuteensa luovuttamaan vaippaa, joka verhosi niin monia puutteellisuuksia kuin armeliaisuuden hyve.
Mies itse silmäili köyhyyden ränstyttämää vaatetustaan ja näytti olevan niin häpeissään paljastuksesta, että hampaittensa välitse mutisi myöhästyvänsä määräkohtauksestaan ja yritti nousta, poistuakseen paikalta. Hänet estivät helposti Jenkin Vincent ja hänen kumppaninsa, mestari Georgen nyökkäyksestä tarttuen häneen ja pidättäen hänet tuoliinsa.
Potilas silmäili tuokion ympärilleen ja sanoi sitte heikosti leveällä pohjoismurteellaan: "Onko tämä nyt mielestänne laita kohtelua, hyvät herrat, kun muukalainen poikkee pikimältään kaupunkiinne? Pääni puhkasitte — viittani revitte, ja nyt pidätte minua kiikissä! Ne olivat viisaampia kuin minä", hän lisäsi tovin vaiti oltuaan, "jotka neuvoivat minua käyttämään huonoimpia pukeitani Lontoon kaduilla; ja jos olisin mistään saanut kehnompaa ruumiin verhoa kuin nämä viheliäiset vaatekappaleet", — ("varsin vaikeata olisi se ollut", kuiskasi Jin Vin kumppanilleen) — "olisivat ne olleet liiankin hyviä semmoisten miesten kourittaviksi, joille kunniallisen säällisyyden lait ovat uppo-outoja".
"Totta pulmakseni", tokaisi Jenkin, kykenemättä malttamaan mieltänsä kauvemmin, vaikka senaikuinen kuri sääsi hänen asemassaan oleville sellaisen kunnioittavan vähäpätöisyyden ja nöyryyden vanhempiensa, isäntiensä tai muiden arvokkaampiensa läsnäollessa, että meidän päivinämme ei ole siitä aavistustakaan, "totta puhuakseni näyttävät tämän kelpo herrasmiehen vaatteet siltä kuin eivät ne paljoakaan pitelyä sietäisi".
"Suu kiinni, nuori mies", käski mestari George lujasti; "älä milloinkaan pilkkaa muukalaista tai köyhää — musta härkä ei ole vielä polkaissut varpaitasi — et tiedä, missä maissa saatat matkata tai mitä vaatteita kantaa, ennen kuin kuolet".
Vincent painoi alas päänsä ja seisoi nolostuneena, mutta vieras ei vastaanottanut hänelle epäsuorasti lausuttua anteeksipyyntöä.
"Minä olen muukalainen, sir", hän sanoi, "se on varmaa — vaikka minua mielestäni on sellaiseksi kohdeltu hiukan tuttavallisesti tässä teidän kaupungissanne — mutta mitä siihen tulee, että muka olen köyhä, niin ei minua mielestäni ole tarvis köyhyydestä moittia ennen kuin ruinaan jonkun rahoja".
"Rakkaan maamme tapaista kauttaaltaan", kuiskasi mestari George kellosepälle, "ylpeys ja köyhyys".