"Välttävässä, sir", vastasi Richie Moniplies, katsellen pukuaan; "juuri välttävässä. Mutta se on köyhien porvarinpoikien tavanmukaisena livreijana meidän maassamme — matami Puutteen lahjoja — paras kärsiä! Kuninkaan lähtö Skotlannista on vienyt kaiken kaupan Edinburghista; ja kaduilla tehdään heinää, ja kauppatorilta korjataan hyvä sato ruoholaukkaa. Sillä paikalla, missä isäni navetta sijaitsi, on nyt niin rehevä laidun kuin olisi pitkäksi aikaa tarvittu hänen teurastamiensa elukkain ruokkimiseen."
"Se on liiankin totta", myönsi mestari George; "ja meidän kootessamme varallisuutta täällä näkevät vanhat naapurimme perheineen nälkää kotona. Tätä olisi ajateltava useammin. Ja miten sait tuon läven päähäsi, Richie? — sanoppa rehellisesti."
"Totisesti, sir, mitäs valheteltavaa minulla siinä olisi", vastasi Moniplies. "Tulin tätä katua pitkin, ja jokikinen ahdisti minua ivallaan ja ilvehtimisellään. Ajattelinpa siis itsekseni: teitä on liian monta minun käydäkseni käsiksi; mutta kunhan tapaisin teidät Barfordin puistossa tai Vennelin solassa, niin panisinpa muutamia teistä veisaamaan toista virttä. Sitte suvaitsi muuan vanha nilkku ruukuntekijän rahjus lynkyttää ihan nenäni alle ja tarjota minulle saviporsasta muka skotlantilaisen ihovoiteeni säilyksi,[15] ja minä annoin hänelle tönäyksen, niinkuin oli vain luonnollista, ja hoippuva ukkeli kuukertui omien porsaittensa sekaan ja tärveli niistä parikymmentä. Ja sitte nousi rymy, ja jolleivät nämä kaksi herrasmiestä olisi auttaneet minua pälkäästä, niin nyrhätty minut olisi ilman armoa. Ja kuinka olikaan, juuri heidän tarttuessaan käsivarteeni, toimittaakseen minut pois mellakasta, sain vasenkätiseltä lotjamieheltä mojauksen, joka pökerrytti minut."
Mestari George katsoi oppipoikiin ikäänkuin kysyäkseen jutun todenperäisyyttä.
"Ihan niin on asia kuin hän sanoo, sir", selitti Jenkin; "minä en vain kuullut mitään porsaista. Ihmiset sanoivat hänen särkeneen saviastioita ja huusivat, että — pyydän anteeksi, sir — kukaan ei voinut viihtyä skotlantilaisen ulottuvilla."
"No, vähät siitä, mitä he huusivat; sinä olit kelpo mies, kun autoit heikompaa puolta. Ja sinä, mies", pitkitti mestari George maanmieheensä kääntyen, "pistäydyt talooni huomen-aamulla tämän osoitteen mukaan".
"Kyllä noudatan teidän arvoisuutenne kutsua", sanoi skotlantilainen kumartaen hyvin syvään, "jos nimittäin arvoisa herrani sallii".
"Herrasiko?" sanoi George. "Onko sinulla mitään muuta herraa kuin
Puute, jonka livreijaa sanot kantavasi?"
"Niin, teidän arvoisuutenne, palvelenkin tavallaan kahta herraa", selitti Richie, "sillä sekä isäntäni että minä olemme tuon samaisen pahuksen orjia, jolle luulimme näyttävämme kantapäämme, lähtemällä Skotlannista. Näette siis, sir, että minä olen jonkunlainen taka-alustalainen, kuten meidän maassamme sanotaan, ollen palvelijan palvelija."
"Ja mikä on herrasi nimi?" kysyi mestari George, mutta lisäsi nähdessään Richien epäröivän: "Ei, älä sano, jos se on salaisuus."